Boksishop 2018 vaihtuva

Poliisi varoittaa huijareista: Rakastaja vaanii rahojasi verkossa ja vetoaa tunteisiin uppoavalla tarinalla

Ulkomaalaiset nettituttavat onnistuvat toistuvasti erehdyttämään suomalaisia. Poliisi kertoo, että ulkomaisille pankkitileille on lähtenyt suurehkojakin summia ilman tietoa rahojen todellisista vastaanottajista.
Poliisin mukaan lankaan ovat menneet erityisesti keski-ikäiset tai eläkeläiset.
Hämeen poliisi arvioi, että ulkomaille virrannut rikoshyöty on ollut huomattava, vaikka vuosittain ilmoitettujen tapausten määrä on pienehkö.
Poliisin tiedossa on tapauksia, joissa ihastuksen huumassa on tehty useiden kymmenien tuhansien eurojen tilisiirrot ennen kuin on ymmärretty karu todellisuus.
Rahat vastaanotettuaan nettituttava on lopettanut yhteydenpidon ja rahat ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen.

TYYPILLINEN TAPAUS on, että nettituttuun on tutustuttu jollakin internetin keskustelufoorumilla. Usein uudella tuttavalla on ollut jokin tunteisiin vetoava tarina kerrottavanaan. Hän on esiintynyt valtion virkamiehenä, upseerina tai muutoin herrasmiehenä, joka on esimerkiksi sairastuttuaan joutunut tilapäiseen rahapulaan. Toisinaan nettituttavan yrityksellä on ollut jokin väliaikainen taloudellinen ongelma, johon on pyydetty rahaa lainaksi.
Poliisin mukaan nettituttavalla on ollut yleensä kuvamateriaalia esitettävänään kertomuksensa tueksi. On myös tapauksia, joissa rahaa on pyydetty, jotta nettituttava voisi matkustaa Suomeen tapaamaan ihastustaan.

 

POLIISIN ON vaikea selvittää petosrikoksia, jotka ovat kulkeneet edellä mainittua rataa. Rikokset tulevat poliisin tietoon usein viiveellä. Raha on jo ehtinyt vaihtaa omistajaa. Tilit ovat ulkomailla ja niiden todellisista omistajista tai käyttöoikeuden haltijoista ei ole mitään selvyyttä. Myös esitetyt kuvat ovat usein kuvakaapattuja ja nimet keksittyjä.

JOKAINEN täysivaltainen henkilö toki saa itse päättää rahojensa käyttökohteesta, mutta poliisi pyytää miettimään vielä kerran, onko rahojen pyytäjä liikkeellä vilpittömällä mielellä.
– Välttyäksesi erehdytyksi tulemiselta, pysähdy ja mieti vielä kerran, neuvoo poliisi.
Nettipetoksesta kannattaa ilmoittaa mahdollisimman pian poliisille, vaikka asia tuntuisikin kiusalliselta tai nololta.
– Mitä kauemmin tapahtumasta on kulunut aikaa, sitä pienempi mahdollisuus on päästä tekijän jäljille, muistuttaa Hämeen poliisi.

 

Kuva: Minna Määttänen.



Kesälehti 2018
Digilehti

Lue Auranmaan Viikkolehti

Auranmaan Viikkolehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero

Tilaa Auranmaan Viikkolehti digitaalisena versiona

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Arkistot