Valtatie 9:n leveäkaistatien nelikaistaistus taas suunnitteille

0
Valtatie 9 kuuluu keskimääräistä turvattomampien pääteiden joukkoon.
Valtatie 9 kuuluu keskimääräistä turvattomampien pääteiden joukkoon.

AURA, PÖYTYÄ. Valtatie 9:n leveäkaistatien muuttaminen nelikaistaiseksi on taas vireillä. Tiesuunnitelman tekeminen alkaa ensi vuonna. Itse tietyön rahoituksesta ei toistaiseksi ole tietoa.

–Leveäkaistatien nelikaistaistuksesta on jo kertaalleen laadittu tiesuunnitelma, mutta se vanheni ennen toteutusrahoituksen löytymistä. Nyt laaditaan tiesuunnitelmat uusiksi valtatie 9:n moottoritien päätekohdasta Liedon asemalta Auraan kantatie 41:n liittymään saakka, kertoo suunnittelupäällikkö Antti Kärki Varsinais-Suomen ely-keskuksesta.

Ysitielle suunnitellaan myös kolme ohituskaistaparia, joista kaksi paria Auran ja Loimaan välille ja yksi pari Loimaan ja Humppilan välille.

Auran ja Pöytyän alueella yksi ohituskaistapari tulisi Kuuskosken ja Jalkalan välille, toinen sijoittuisi Kumilan ja Mellilän välille.

 

Lue lisää 02.11.2018 lehdestä