Viikon kuvat: Tonttubongari, lumilajit ja kymmenen päivän baariputki

0

Talven ensimmäinen lumi- ja pakkasjakso on takana. Se tarkoittaa, että ensimmäisiä lasketturinteitä päästään kohta avaamaan. Salossa on avattu jo lyhyt hiihtolatu.

Joulun tunnelmaa löytyy kukista, joita Livian Floristiikkatalon joulunäyttelyyn on koottu. Näyttelyssä näkyvät tämän joulun kukkatrendit.

Viikon kuvissa vieraillaan myös Makwan Amirkhanin treeneissä ja piipahdetaan espanjalaisen pyhiinvaeltajan matkassa Turusta Helsinkiin.

 

VIIKON KUVAT on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia viikon uutiskuvista ja puheenaiheista. Katso kuvat ja lue tarinat kuvien takaa.

 

TUOLLA NÄKYY PUNAISTA! Neljävuotias Lenni Kinnunen oli viime sunnuntaina intoa piukassa käydessään Pöytyällä Reppuniemen ulkomuseoalueella, sillä joka puolella näkyi tonttuja. Kuvassa Lenni on taas havainnut yhden uuden punanuttuisen veijarin. Bongattavat tontut ja muuta mukavaa jouluista menoa olivat paikanpäälle järjestäneet Pöytyän kotiseutuyhdistys ja Mustanojan kyläyhdistys. Kuva: Tuomas Honkasalo, Auranmaan Viikkolehti.

 

 

KODIN PALOTURVALLISUUS. Vaaran paikat on hyvä tunnistaa kodissa etukäteen. Metsämaan VPK:n palopäällikkö Jussi Tuominen opetti Martti Tammista, 4, sammuttamaan televisiopalon sammutuspeitteellä. Kodin sähkölaitteisiin liittyvien tulipalojen tilastoissa kirkkaassa kärjessä on liesi. Suomessa sähkölaitteisiin liittyviä tulipaloja on keskimäärin neljä per päivä. Kuva: Marianne Rovio, Loimaan Lehti.

 

LUMIKAUSI ON TÄÄLLÄ. Teijon laskettelurinteen kausi alkaa tänä vuonna 1. joulukuuta, kun muutama pieni rinne avataan yleisölle. Teijo ski & action parkissa on lumetettu rinteitä viime lauantaista lähtien. Myös hiihtokausi on alkanut Salossa. Perniön Melassuolta löytyy perjantaista lähtien myös 500 metriä valmista latua. Se on tehty tykkilumesta. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

JUURET SYVÄLLÄ PAIMIOSSA. Ohjaaja, näytelmäkirjailija Pekka Saaristo tuntee Paimion kuin omat taskunsa. Hän vietti siellä lapsuus- ja nuoruusvuotensa ja kirjoitti synnyinseudustaan neljä näytelmää, joita hän pitää yli 50-vuotisen teatteriuransa tärkeimpinä teoksina. Saaristo syntyi Kalevan työväenyhdistyksen talossa, jossa hänen vanhempansa työskentelivät vuonna 1948 vahtimestareina. – Olisi hienoa, jos joku kunnostaisi tämän rakennuksen. Se olisi kulttuurihistoriallisesti hieno teko, Turussa asuva Saaristo pohtii seistessään synnyinkotinsa kynnyksellä. Kuva: Lennart Holmberg, Turun Sanomat.

 

TUNNELMAVALAISTUS. Illan hämärtyessä torin, markkinakadun ja puiston tunnelmavalaistus pääsi oikeuksiinsa Uudessakaupungissa. Torikuusi sai tänä vuonna ylleen säihkyvät valot. Kuva on sunnuntain joulunavauksesta. Kuva: Päivi Sappinen, Uudenkaupungin Sanomat.

 

KYMMENEN PÄIVÄN PUTKI. Viking Gracen baarimestari Sakari Mäkinen viilettää pitkin laivaa aina ollessaan työvuorossa. Hän myy juomia ja etsii sairastuneille työntekijöille tuuraajia keskellä merta. Työvuoroputki baarissa kestää jopa kymmenen päivää. Yhden vuoron pituus voi olla yli kymmenen tuntia. Baarimestari valmistaa työvuoronsa aikana juomia ja huolehtii kolmen baarin henkilöstöasioista. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

PELAAMISEN NAUTINTO. Suomen koripallohistorian paras pelintekijä Teemu Rannikko on tehnyt kauden 2019-2020 kattavan jatkosopimuksen Salon Vilppaan kanssa. Joukkueen kapteenina toimiva Rannikko on pelannut vahvan alkukauden. Hänen johdollaan Vilpas on avausottelun tappion jälkeen voittanut 12 ottelua peräkkäin. Lukema on seuraennätys. Teemu Rannikko ei edes ajatellut lopettamista siitä yksinkertaisesta syystä, että hän nauttii niin paljon pelaamisesta. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat.

 

KYMMENEN VETOA VIITEEN PÄIVÄÄN. Joulunalus on kuorolaulajalle vilinää vilskettä, helinää helskettä. Sampo Kalskeella on esiintymisiä joinakin viikkoina joka päivä. Pelkästään joulukonsertteja mahtuu kymmenen viiteen päivään. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

PYHIINVAELTAJA JALKAISIN. Tanausú Herrera on pyhiinvaeltaja, joka kulkee jalkaisin Turusta kohti Helsinkiä ja sieltä Tallinnaan ja eteenpäin. Keskiviikkona hän yöpyi Paimiossa ja torstai-iltapäivällä hän oli jo Salossa. Espanjalainen Herrera työntää edellään kärryä. Miehellä on takana jo vajaat pari vuotta vaellusta. Hän kulkee pyhiinvaeltajan lailla ihmisten apuun, konkreettisiin lahjoituksiin ja tukeen luottaen ja välillä hyvinkin vaatimattomiin oloihin tyytyen. Kuva: Taina Tukia, Kunnallislehti.

 

LYÖNTI KUNTOON. Turkulainen UFC-tähti Makwan Amirkhani, 30, halusi kehittää lyöntiosaamistaan vapaaotteluun. Nyt Amirkhani tavoittelee tosissaan kultaa nyrkkeilyn SM-kisoista huhtikuussa. Päivittäin harjoittelevan Makwan Amirkhanin repertuaariin kuuluu esimerkiksi 20 kilon painolevyllä tehtävä kierreliike, joka vahvistaa yläkropan liikkuvuutta. Kuva: Jari Laurikko, Turun Sanomat.

 

AUKKO KUUSTA VARTEN. Turun Tuomiokirkon edessä on kivetyksessä kuusta varten 180 senttiä syvä ja halkaisijaltaan 75-senttinen aukko, joka tavallisesti on peitetty kannella. Nosturi nostaa nostoliinoilla kuusen niin, että tyvi saadaan tähän reikään. Istuvuus varmistetaan vielä lyömällä rungon ympärille puiset kiilat. Lisäksi kuusi kiinnitetään ylhäältä rungosta vaijereilla. Tuomiokirkon tämänvuotinen kuusi tuotiin keskiviikkona Turun Moisiosta Janne ja Kirsi Turtian pihalta. Kuusi on 22 metriä pitkä. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

UUSI OPETUSMUOTO. Samanaikaisopetuksessa on isompi ryhmä ja useampi opettaja. Uuden opetussuunnitelman mahdollistama opetusmuoto on käytössä esimerkiksi Pyhärannassa Rohdaisten koulussa. Eskarilaisten, eka- ja tokaluokkalaisten äidinkielen tunnilla on kaksi opettajaa ja koulunkäynninohjaaja. Kuvassa opettaja Tytti Kaskinen opastaa Jani Siirasti tehtävässä, eskarilaiset pelaavat ekapelejä tablettien kanssa ja taustalla koulunkäynninohjaaja Marja Husgafvel-Heikkilä neuvoo muita oppilaita. Kuva: Hanna Hyttinen, Laitilan Sanomat.

 

KUKKIEN JOULU. Livian Floristiikkatalon joulunäyttelyn on koonnut toisen vuoden floristiikkaopiskelijat. Anni Aro on ollut toteuttamassa elämyshuoneen seinäkettä, joka kantaa nimeä ”Christmas in Luxury”. Seinäkkeen kukat ”loistavat”. Joulunäyttelyssä näkyvät tämän joulun kukkatrendit. Kuva: Marttiina Sairanen, Turun Sanomat.

 

KAARINAN RAITIOTIEKISKOT. Maija ja Hannu Tuominen olivat kävelyllä Kaarinan Hovirinnan rannalla. Rannan rakennustyömaa herätti keskustelua ja kaksikko keksikin hauskan ajatuksen, mitä rantaan rakennetaan: ”Tässähän ovat raitiotiekiskot – ja päätepysäkin tasannekin on jo valmis.” Kuva: Maija ja Hannu Tuominen, Kaarina-Lehti.

 

MITTOJEN MUKAAN METALLISTA. Sauvolaisella verstaalla kipinöi, kun Lalli Savolainen käyttää hiomakonetta mittatilauksena syntyvän metallipöydän runkoon. Savolaisen sarkaa Sagu Design -yrityksessä on suunnittelu, työpari Pepe Niemelä vastaa tuotteiden valmistuksesta. Kaksikon pöytien juju on metallipinnan ruostuttaminen hapolla. – Tekniikka on salaisuus, ja hapon kanssa leikkiminen on hankalaa. Valuessaan kuviosta tulee kuin marmoria, Savolainen kertoo. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

ISKUJA, VAUHTIA, PAINETTA. Kendon joukkuemestaruus ratkottiin Turussa viime viikonloppuna. Suomen mestaruus meni finaalissa ylivoimaiselle helsinkiläiselle Ki-Ken-Tai-Icchille. Kendojoukkueissa ottelevat sekaisin miehet ja naiset. Vastustajakin voi olla kumpaa tahansa sukupuolta. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

VIIKON KUVAT -SARJASSA mukana olevat lehdet: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.

 

Juttua korjattu 4.12. Samanaikaisopetusta annetaan Pyhärannassa Rohdaisten koulussa, ei Laitilassa.