Äänestä maakunnan kaunein joulukatu

0

Joulukadut eri puolilla Varsinais-Suomea on puettu tunnelmallisiin valoihin. Valot, havut ja muut koristeet luovat joulutunnelmaa kulkijoille.
Esittelemme muutamia erilaisia joulu- ja valokatuja maakunnasta. Valitse suosikkisi ja äänestä. Äänestyslomake löytyy esittelyiden alta.
Äänestysaikaa on 19.12. saakka. Kauneimmaksi äänestetty joulukatu palkitaan kunniakirjalla.

 

1. LAITILA
Laitilan Keskuskadun ja Vihtorinkadun holvimaiset jouluvalot syttyivät tänä vuonna kuukautta ennen joulua, 24. marraskuuta.
Paikallinen yrittäjäyhdistys, Laitilan kaupunki ja Laitilan Sähkö tekivät vuonna 1990 pysyvämmän jouluinvestoinnin ja rakensivat nykyiset jouluvalot. Aluetta on muutamaan otteeseen laajennettu. Kuva: Hanna Hyttinen, Laitilan Sanomat.

 

2. NAANTALI
Naantalin jouluvalot syttyivät Tullikadulle ja torille, kun monisatapäinen yleisö huusi yhteen ääneen: Jouluvalot syttykää!
Naantalin 575-vuotisjuhlan kunniaksi myös kaupungintalo loimuaa revontulien väreissä ja jouluisissa äänimaisemissa. Naantalin jouluvalot ovat valaisseet ainakin jo parinkymmenen vuoden ajan. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

3. TURKU
Turun Yliopistonkadun valot muodostavat erilaisia kuvioita ja asetelmia kadun, kulkijoiden ja Onnenhevosen ylle.
Kävelykatuosuuden jouluvalot on uusittu kokonaan vuonna 2010. Tunnelmaa luovat myös liikkeiden jouluvalot ja näyteikkunat. Turun joulunavaus huipentuu joka vuosi jouluvalojen sytytykseen. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

4. SALO
Salon keskustan joulukadun valot syttyvät iloisen kulkueen tahdissa. Kulkue lähtee liikkeelle Oskarinkadulta ja päätyy Salon torille.
Lasten Laulukaupunki ry:n vapaaehtoiset huolehtivat Salon valojen asennuksesta. Jouluvaloksi ripustetaan joutsenkoriste, joka muistuttaa kaupunkilaisia Salon vanhasta vaakunasta. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat.

 

5. PAIMIO
Paimion joulukatu lienee seudun uusin joulukatu, vaikka jouluisista valoista on unelmoitu Paimiossa pitkään.
Valaisinpylväisiin syntyi koristevalaistus marraskuun lopussa paikallisten yritysten, yrittäjäyhdistyksen ja kaupungin yhteistyönä. Valot johtavat rinnettä ylös kohti kaupungintaloa, kirkkoa ja Paimion joulukuusta. Kuva: Jarmo Fredriksson.

 

6. SOMERO
Somerolla joulukatu on somistettu teemalla Tähdet, tähdet. Joensuuntiellä sijaitsevan veistoksen laulun esittäjästä ovat tehneet paikalliset taiteilijat Seppo Manninen ja Heikki Paakkanen.
Somero-lehden arkistosta löytyy juttu vuodelta 1988, jossa kerrotaan, että Somero sai jouluvalot Someron liikelaitosten ja yritysten yhteistyönä. Kuva: Sari Merilä, Somero-lehti.

 

7. LOIMAA
Loimaalla ei ole varsinaista joulukatua, mutta valot, kuusi ja tunnelma on luotu torin ympärille. Vesikoskenkatu on yksi toria sivuavista kaduista. Loimaan logo toistuu valoissa yhdessä pallomaisen koristeen kanssa.
Joulunavaustapahtumassa Lucia toi valon torille ja joulumuori kauhan puurotarjoiluun. Kuva: Pasi Salo, Loimaan Lehti.

 

8. KYRÖ, PÖYTYÄ
Kyröntie halkoo Kyrön keskustaa. Perinteikkään maalaistaajaman pitkä raitti on jouluaikaan koristeltu yksinkertaisen tehokkailla tähtivaloilla.
Kyrössä päästään taas tauon jälkeen nauttimaan jouluvaloista. Viime vuonna jouluvaloja ei Kyröntien varteen saatu rautatien alikulkutöiden vuoksi. Kuva: Tuomas Honkasalo, Auranmaan Viikkolehti.

 

9. UUSIKAUPUNKI
Jouluiset valoköynnökset riippuvat muhkeina Alisenkadun yli. Nykyiset valot on otettu käyttöön viime vuonna.
Tänä vuonna Uudenkaupungin jouluvalaistus laajeni Rauhanpuistoon saakka. Sinne on hankittu pallomaisia valoja. Alisenkadun jouluvaloista löytyy tieto ja kuva jo vuodelta 1961 Uudenkaupungin museon valokuvakokoelmasta. Kuva: Janne Kari.

 

10. PIIKKIÖ, KAARINA
Piikkiön keskustaa ja Hadvalantietä valaisevat tähtivalot, jotka ovat tuoneet tunnelmaa jo piikkiöläisille vuodesta 2015 lähtien.
Paikallisen pankin edustaja sai ajatuksen jouluvaloista, ja ne hankittiin yritysten ja yhteisöjen tukemana. Valot tähdittävät erityisesti Piikkiön kirjaston ympäristöä. Kuva: Jan Sundman.

 

 

Äänestys on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille!

 

ÄÄNESTÄ NÄIN

  • Äänestä kauneinta joulukatua tällä sivulla.
  • Voit äänestää myös lähettämällä postikortin osoitteeseen Auranmaan Viikkolehti/Joulukatu, Kehityksentie 3, 21800 Kyrö.
  • Merkitse korttiin selvästi suosikkisi äänestysnumero.
  • Äänestysaikaa on 19.12. aamuun asti. Korttien on oltava perillä viimeistään 19.12.
  • Joulukatukisan järjestävät Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan Lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.