Hollménit varautuivat Linnan juhliin jo ennen kutsun tuloa

0

Petri ja Maija Hollmén ottivat vastaan valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon lokakuussa Turussa. Kuva: Lennart Holmberg, Turun Sanomat.

Kaarinalainen Petri Hollmén tunnetaan tapahtuma-alan yrittäjänä ja suurvaikuttajana, mutta yksi kutsu sai hänenkin kätensä tärisemään.
Muut postit valahtivat takaisin firman toimiston lattialle, kun Hollmén äkkäsi niiden joukosta presidentiltä tulleen kirjeen, jonka päällä komeili hänen oma nimensä.

Hollmén toivotettiin vaimoineen tervetulleeksi itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
Linnan juhliin osallistuminen kruunaa Hollménin melkoisen huikean vuoden. Keväällä kaarinalaisyrittäjä pokkasi Tapahtuma-alan vaikuttaja -palkinnon, ja nyt syksyllä hänen perustamansa Lyyti-yritys sai valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon.
– Itse asiassa aavistelin etukäteen, että tänä vuonna on olemassa mahdollisuus, että kutsu Linnan juhliin tulee. Tiesin, että joinain vuosina kutsun ovat saaneet kaikki yrittäjäpalkinnon saaneet, joskus vain yksi heistä.

Hollménin vaimo Maija (Hollmén) otti pienoisen riskin ja laittoi asun tekoon jo ennen kutsun saapumista. Hänet nähdään punaisella matolla Kisu Korsin suunnittelemassa puvussa. Petri on hankkinut tilaisuutta varten uuden frakin.

Hollménin perustama Lyyti on sähköinen järjestelmä, jolla voi hallinnoida juhlia, kokouksia ja muita tapahtumia. Sen kautta järjestäjä voi esimerkiksi lähettää kutsut ja ottaa vastaan ilmoittautumiset. Lyyti on liikevaihdoltaan Suomen suurin alan yritys, ja se on levinnyt kansainvälisillekin markkinoille. Lyytin kautta järjestetään yhteensä 75 000 kalaasia ja tilaisuutta vuodessa.

Liikeidea lähti Hollménin omasta tarpeesta. Vuonna 2006 hän toimi höyrylaiva Ukkopekan markkinointipäällikkönä ja puuhasi kokoon asiakastapahtumaa. Kutsut lähetettiin ajalle tyypilliseen tapaan esitteinä asiakkaiden koteihin. Ilmoittautumisia ei oikein tullut, vaikka päivä lähestyi. Neuvokas markkinointipäällikkö päätti vielä viikkoa ennen kokeilla, miten uutiskirjeenä lähetetty sähköpostikutsu toimisi.
– Sain vuorokaudessa sähköpostiini 2 000 vastausta. En millään ehtinyt vastata kaikille ennen tapahtumaa.
Hän yritti etsiä netistä työkalua, jolla kutsuja ja ilmoittautumisia voisi hallita helpommin. Kun toimivaa alustaa ei löytynyt, sellainen piti kehitellä itse. Niin syntyi Lyyti.
Jopa presidentin kanslia on käyttänyt Lyytin palveluita.

Tapahtumavaikuttaja on niin tottunut esiintymään suurilla lavoilla ja sukkuloimaan seurapiireissä, ettei hän ainakaan tunnusta jännittävänsä Linnan juhlia.
– Pidän tätä silti uniikkina ja ainutlaatuisena mahdollisuutena. Kun kuljen koiran kanssa pimeässä metsässä, tulee ajateltua, että nyt ei saa kaatua ja loukata, Hollmén nauraa.
Hän myöntää, että vuoden kohutuin tapahtuma on hieno nähdä ammatillisessakin mielessä. Boolia on pakko maistaa, ja vaimoa pitää pyöräyttää tanssilattian tungoksessa.
Itse asiassa illan isäntä, tasavallan presidentti Sauli Niinistö on muinoin työskennellyt Hollménin alaisena Ukkopekalla yhden illan.
– Järjestimme julkkisristeilyn, jossa julkkikset toimivat tarjoilijoina ilman palkkaa. Illan tuotto lahjoitettiin TYKSin lasten klinikalle. Niinistö tuli meille tarjoilijaksi. Hän tuskin muistaa minua, mutta ajattelin, että voisin näyttää hänelle kuvan tuosta illasta, Hollmén virnistää.
Kättelyn aikana ei tosin ole aikaa virkistää presidentin muistia. Kutsukortin mukana tuli tiukat ohjeet, miten Linnassa käyttäydytään: kättelytilanteessa toivotetaan hyvää itsenäisyyspäivää ja kerrotaan nimi, ja sen jälkeen on jatkettava matkaa.

Kaarinalla on tänä vuonna hyvä edustus: ainakin kolmen paikkakuntalaisen pariskunnan huhutaan saaneen kutsut.
Toinen kaarinalaisista pareista on itse asiassa Hollméneille hyvinkin läheinen. Maija-vaimon äiti, akateemikko Sirpa Jalkanen on myös tulossa.
– Voit kirjoittaa sinne, etten pääse anopistani eroon edes linnan juhlissa!

 

Langhit palaavat Linnaan ilmastonsuojelijoina

Piikkiöläinen laivanvarustaja Hans Langh on Aila-vaimonsa kanssa jo konkareita Linnan vastaanotolla. He olivat Martti Ahtisaaren aikana kahdesti mukana juhlimassa, kun 1990-luvulla Langh Ship -yritykseltä seilasi maailmalle kolme uutta laivaa.

Langh osaa arvella, minkä vuoksi kolmas kutsu tuli juuri tänä vuonna.
– Presidentti on sanonut, että hän on kutsunut tänä vuonna ihmisiä, jotka ovat tehneet ilmastonsuojelun kannalta merkittävää työtä.
Langh-yrityksen panos ilmastonsuojeluun ovat laivojen savukaasun puhdistuslaitteistot, joita on myyty ulkomaille paljon.
– Lisäksi on mukava nähdä Linna nyt, kun se on ollut remontissa. Ja tapaan siellä myös tuttujani.

 

Teksti: Kaisu Hautamäki, Kaarina-Lehti, kuva: Lennart Holmberg, Turun Sanomat.