Lunta riittää laturetkiin – Kuhankuonon retki palaa ohjelmaan muutaman vuoden tauon jälkeen

0
Valpperin urheilutalolta lähdettiin Kuhankuonon laturetkelle vuonna 2011. Sen jälkeen heikko lumitilanne on estänyt monta kertaa laturetken järjestämisen.

Pellonreunasta ylös ja metsäkumpareen takana odottaa mehuasema. Moni hiihtäjä kaipaa entisajan laturetkien tunnelmaa ja pitkiä hiihtoreittejä luonnossa.

Tänä vuonna laturetkiä palannee ohjelmistoon useilla paikkakunnilla. Yksi laturetken varmistaneista on Nousiaisten Alku, joka järjestää Kuhankuonon laturetken helmikuun alussa.

Kolme edellistä vuotta laturetki on jäänyt pitämättä heikon lumitilanteen vuoksi. Tällä kertaa seura uskalsi ryhtyä valmisteluihin hyvissä ajoin.

– Kaksi viikkoa sitten aloitimme reitin valmistelut. Latu vaatii jatkuvaa työtä, ja se on ajatteva esimerkiksi jokaisen lumisateen jälkeen, kertoo Nousiaisten Alun puheenjohtaja Reima Rantanen.

– Alkuviikolla parhaimmissa kohdissa reitillä oli 40 senttimetriä lunta.

 

KUHANKUONON RETKI on perinteikäs tapahtuma, jota on järjestetty vuodesta 1972 alkaen. Puheenjohtaja Rantanen kertoo, että vuosien aikana retki on jäänyt pitämättä yhteensä kymmenkunta kertaa. Niistä kolme sijoittuu viime vuosiin.

Seura odottaa paikalle noin 700 hiihtäjää.

– Turun seudulla juuri yhtään laturetkitapahtumaa ei ole säilynyt hengissä viime vuosien heikossa lumitilanteessa. On mielenkiintoista nähdä, ovatko pitkän matkan hiihtäjät huvenneet seudulta, pohtii Rantanen.

 

2000-LUVUN RETKILLÄ on ollut jopa 800 osallistujaa parhaimpina vuosina. Ennätysmäärä laturetkellä on ollut 1 100 osallistujaa, kertoo Rantanen.

Laturetkellä voi valita 8, 23 tai 40 kilometrin reitin väliltä. Hiihtotyyli on perinteinen.

– 40 kilometrin reitillä käydään Kurjenrahkan puolella. 23 kilometrin reitti kulkee Vajosuon ja Alun laavuille. Matkoilla on kolme mehuasemaa, kertoo Reima Rantanen.

Reitti kulkee yksityisten mailla ja suojelualueella, joten sitä valmistellaan yhteistyössä Metsähallituksen kanssa.

Laturetki maksaa 15 euroa, mutta on ilmainen alle 16-vuotiaille.

 

”Turun seudulla juuri yhtään laturetkitapahtumaa ei ole säilynyt hengissä viime vuosien heikossa lumitilanteessa. On mielenkiintoista nähdä, ovatko pitkän matkan hiihtäjät huvenneet seudulta.”

Reima Rantanen

Tapahtuman lähtöpaikka on Valpperin hiihtokeskus Nousiaisissa. Nousiaisten Alku ylläpitää paikassa hiihtokeskusta, jossa löytyy erimittaisia valaistuja latuja.

Hiihtäjiä on Valpperin hiihtokeskuksessa riittänyt koko tammikuun ajan.

– Lunta tulee jatkuvasti lisää ja hiihtokeskuksen mäki on täynnä hiihtäjiä, kuvailee Rantanen.

– On hienoa nähdä, että lapsiperheet ovat liikkeellä. Perheet ovat heränneet siihen, että hiihtoon on nyt kerrankin mahdollisuus.

 

Huovinretken hiihto hiihdetään 17.2. Säkylänharjulla. Laturetkellä matkoja löytyy 5 ja 35 kilometrin välistä. Kaikki lenkit voi hiihtää perinteisellä tai vapaalla tyylillä.

Myös Kiikalaan on suunnitteilla laturetki tälle talvelle. Hyyppärähiihto on tarkoitus hiihtää 3.3. Kiikalan lentokentän läheisyydessä.

 

MAAKUNTAVIESTI

Uusi sarja työ- ja kaveriporukoille

  • Varsinais-Suomen maakunta- ja junioriviestit kisataan 10.2. Pöytyän Haukkavuoressa.
  • Maakuntaviestissä on nyt sarja myös työ- ja kaveriporukoille.
  • 1. Osuus M 5 km perinteinen
  • 2. Osuus M16 tai M50 5 km perinteinen
  • 3. osuus N 3 km vapaa
  • 4. osuus M20 tai M50 5 km vapaa
  • Joukkue voi olla kaveriporukka tai työpaikan joukkue.
  • Nainen saa korvata miehen, mutta ei toisinpäin. Ikäsarjoja on kuitenkin noudatettava.