Merirosvojoukko astelee Himolan teatterin estradille

0
”Lähdetään nyt huimaan aarrejahtiin”, kannustaa lasten hevibändi Hevisaurus merirosvojoukkua matkaan. Valttu (Pauliina Holm), Paranix (Janna Kajala), Vero Moda (Annika Holm), Sebamed (Riikka Laine), Lassander (Nea Heinonen), Kaiusson (Anni Peura) sekä Vembula (Ellen Keskilä) ovat valmiina uusiin seikkailuihin. Kuva: Sari Holappa

PÖYTYÄ/Yläne. Yläneen työväentalolla lauantaina ensi-iltansa saava lasten merirosvonäytelmä on ohjaaja ja käsikirjoittaja Paula Aholan mukaan ennen kaikkea tarina yhteisöllisyydestä.

–Kun rupesin kirjoittamaan näytelmää, mielessäni pyöri merirosvoseikkailu- ja taistelutarina, mutta siitä tulikin sitten enemmän tällainen, että yhtä ei jätetä koskaan yksin ja miten puhalletaan yhteen hiileen. Keskeistä on myös oppi siitä, miten iso vaikutus yhdellä henkilöllä on ryhmässä, Ahola pohtii näytelmän syvintä sanomaa.

Näytelmässä on paljon komedian aineksia, vaikka siinä pohditaan myös syntyjä syviä. Kohtauksia kevennetään mukavasti musiikilla ja tanssilla, ja näyttelijät heittäytyvätkin hienosti musiikin vietäväksi. Välillä meno lavalla – tai pitäisikö sanoa laivalla – onkin suorastaan riehakasta.

Ja, vaikka merirosvoista puhutaankin, näytelmä sopii Aholan mukaan kaikenikäisille.

 

Merirosvon Aarre -lastennäytelmä Himolan teatterissa Yläneen työväentalolla (Haverintie 28, Yläne). Ensi-ilta la 5.1. klo 15. Muut näytökset su 6.1. klo 15, ke 9.1. klo 18, la 12.1. klo 15 ja su 13.1. klo 13.
Lippuvaraukset puhelimitse numerosta 0400 798 740. Lippuvarauspuhelin palvelee arkisin klo 18–20 ja viikonloppuisin klo 10–15. Yläneen MLL:n jäsenille ilmainen sisäänpääsy. Muista mainita asia lippua varattaessa.

 

Lue lisää 04.01.2018 lehdestä