Viikon kuvissa on lunta, ja paljon. Kuvissa ihmisiä auraamassa lunta, laskemassa mäkeä, tekemässä moottorikelkkauraa, luistelemassa, talviuinnilla ja pilkillä.

Lisäksi tapaamme myös flossaajia, jalkapallon suomalaisen ykköstuomarin ja neuvolatädin.

VIIKON KUVAT on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia viikon uutiskuvista ja puheenaiheista. Katso kuvat ja lue tarinat kuvien takaa.

 

INTIALAISET PILKILLÄ. R. Kauiya, 16, ja B. Subasini, 15, pääsivät kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässään pilkkimistä Yläneen Kalikassa Pyhäjärven jäällä. Kokemus oli ikimuistoinen, sillä kalastaminenkin oli heille vierasta. Saalista ei kuitenkaan tällä kertaa kuulunut. Kauiyan ja Subasinin lisäksi Pöytyällä vieraili viime viikon lopulla 48 muutakin Etelä-Intian Tamil Nadun osavaltion huippuoppilasta. Nuorille matka oli palkinto hyvästä opintomenestyksestä. Kuva: Sari Holappa, Auranmaan Viikkolehti.

 

PELLILLÄ PÄÄSEE. Loimaan Lehden mäenlaskuvälineraadissa Frans Mäkimattila antoi kovat pisteet uunipellille. Se pomppi korkealle hyppyrissä. Laskukisan voitti lannoitesäkki, joka todettiin ryhmässä liukkaaksi ja pehmeäksi. Testissä olivat mukana myös pulkka ja uimarengas. Kuva: Katriina Reijonen, Loimaan Lehti.

 

TIEKARHUILLA TÖITÄ. Katujen aurauksesta, talvikunnossapidosta ja niiden tilanteesta on puhuttu tällä viikolla vilkkaasti. Salon kaupungin katuja putsataan kahdella tiekarhulla. Kaupungin oman tiekarhun lisäksi myös yksityisen urakoitsijan omistama karhu liikkuu. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat.

 

200 KILOMETRIÄ URAA. Someron kelkkaharrastajat on toiminut 20 vuotta. Sinä aikana kaupunkiin on tullut lisää kelkkauraa niin paljon, että tällä hetkellä Someron rajojen sisällä on yhteensä 200 kilometriä ajettavaa uraa. Kuva: Sari Merilä, Somero-lehti.

 

KYBERMAAILMAN VAARAT. Virolainen kyberturvallisuuden asiantuntija Sven Sakkov totesi tiistaina Salon Cyber Talks -seminaarin pääpuhujana, että kyberhyökkäykset ovat tuoneet sodankäyntiin uuden elementin samalla tavalla kuin ilmaiskut toisessa maailmansodassa. Sakkovin mukaan Suomelle ja Virolle aiheuttaa päänvaivaa luonnollisesti Venäjä, joka teki vuonna 2007 pronssipatsassoturikiistan jälkimainingeissa historian ensimmäisen valtiotason kyberiskun uhrinaan Viro. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

NALLEKOPLA. Helsingin poliisisoittokunnan lastenorkesteri otti yleisönsä Salossa. Lähes 20 vuotta sitten perustettu orkesteri osaa viihdyttää ja opettaa samaan aikaan. Orkesterin jäsenissä on sekä ammattimuusikoita että poliiseja sekä tietysti Poliisileijona. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

900 AVANTOUIMARIA. Tottuneet avantouimarit Mika-Pekka Näykki (kesk.) sekä Pia ja Leevi Röntynen testasivat Aurajokeen rakennetun altaan, jossa kisataan talviuinnin SM-mitaleista perjantaista alkaen. Mukaan on ilmoittaunut yli 900 uimaria. Myös Salon kaupunginjohtaja Lauri Inna pulahtaa Aurajokeen tapahtuman avajaisissa. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

MUISTIOHJAAJA PALKITAAN. Salon muistiyhdistyksen päivätoiminnassa sidotaan kukkakimppuja. Päivätoiminnan ohjaaja Anne Alanko auttaa Oiva Mäkeä (vas.), Aimo Reposta ja Liisa Reposta sitomaan omat kukkakimput. Geronomi Anne Alanko sai ensimmäistä kertaa myönnettävän Eeva ja Lauri Kankaan hyvän hoitotyön tunnustuspalkinnon. Raati valitsi voittajan noin 180 ehdotuksen joukosta. Liisa Reponen kehuu, että Alanko keksii aina jotain kivaa ja mukavaa tekemistä. Kuva: Marttiina Sairanen, Turun Sanomat.

 

TALVIVÄLINEET VAIHTOON. Monet kaunoluistimet, hokkari, sukset, monot, pulkat, liukurit, jääkiekkokypärät ja muut suojavarusteet vaihtoivat omistajaa torstaina Salon torin ympyräparkissa, jonne salolaiset sosionomiopiskelijat olivat pystyttäneet kierrätyskojun. Tero Alm (vas.) löysi itselleen sopivat laskettelumonot ja Teemu Alm hokkarit. Halikkolaiset veljekset toivat vaihtopisteeseen kasan pieneksi jääneitä luistimia. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

KOKO PERHE HUOMIOON. Neuvolakäynneillä koko perheen huomioon ottaminen on korostunut. Neuvolassa ei mietitä vain vauvan tai lapsen kasvua, vaan kuulostellaan miten koko perhe voi, kertoo Paimion-Sauvon terveyskeskuksen terveydenhoitaja Tarja Entonen (vas.). Luka on äitinsä Satu Oromaan mukaan jo vauhdikas konttaaja. Luvassa on siis koko ajan enemmän puuhaa myös 8 kuukautta vanhan lapsen vanhemmille. Kuva: Taina Tukia, Kunnallislehti.

 

EI KOSKAAN KATASTROFEJA. Mattias Gestranius on nyt Suomen ykköstuomari jalkapallossa. Marraskuun lopussa hän vihelsi ensimmäisen Mestareiden liigan lohkopelin. Lähitulevaisuudessa paraislainen haluaisi olla vakionaama Mestareiden liigassa ja viheltää arvokisoissa. – Kun saa sen pelin, jossa on joku ns. tärkeämpi ihminen katsomassa sinua, niin silloin täytyy onnistua. Ja siinä olen ollut aina hyvä, että kun minulle on annettu tilaisuus, niin olen aina myös onnistunut lunastamaan niitä odotuksia, Gestranius näkee. KUVA: Lennart Holmberg, Turun Sanomat.

 

VALKOINEN KURITTAJA TYÖLLISTI 15 TUNTIA. Maanantaina 14. tammikuuta satoi rutkasti lunta. Juhani (vas.) ja Henrik Kosonen olivat työn touhussa Kaarinassa 15 tuntia lumimyräkän jälkeen. Päivä alkoi kello kuudelta aamulla. Auraus- ja hiekoitustyöt olivat sillä erää ohi kello 22. Takana oli 15-tuntinen työpäivä. Silloin tällöin auraushommat keskeytyivät laiterikkoon. Kuva: Jan Sundman, Kaarina-Lehti.

 

FLOSS JA MUUT FORTNITE-PELITANSSIT. Yksi jos toinenkin tanssikurssilla täysillä eläytyvistä pojista on aiemmin vannonut, ettei tanssi ole heitä varten. Fortnite-peli sisältää myös tanssiliikkeitä, joita lapset ja nuoret ympäri maailmaa ovat alkaneet jäljitellä. Floss on yksin tunnetuimmista peliin lisätyistä tanssiliikkeistä. Musiikkiopisto Arkipelagin Kaarinan Fortdance-tanssikurssin poikien tunnelmat ensimmäisen kurssikerran jälkeen olivat myönteiset. Vasemmalta oikealle: Aare Karstén, Tuukka Virtanen, Emil Railonvirta, Juuso Suomela ja Nestori Muuri. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

PULA PÄIVÄKOTIPAIKOISTA. Kaarinassa oli hätä vuodenvaihteessa, kun moni päiväkoti-ikäinen tarvitsi nopealla aikataululla hoitopaikaa. Vanhempien työllisyystilanne on Kaarinan varhaiskasvatuksen mukaan nyt poikkeuksellisen hyvä. Paikat on nyt saatu järjestettyä, sillä perhepäivähoidon varapaikoille on laitettu lapsia, Kaarinan omiin päiväkoteihin on palkattu lisää henkilökuntaa ja lisäksi Kaarinan, Liedon ja Turun yksityiset päiväkodit ovat ottaneet lapsia. Liedosta hoitopaikka järjestyi 50 lapselle ja sama määrä paikkoja löytyi myös Turusta. Kuva: Jan Sundman, Kaarina-Lehti.

 

PYYKKINARU JOKIRANTAAN. Siru Ahonen (vas.) ja Liisa Lahti ripustivat vaatteita pyykkinaruille jokirannassa. Tempaus oli osa Eettisen kaupan puolesta ry:n Lempivaatteeni-kampanjaa, jolla pyritään horjuttamaan pikamuotikulttuuria. Yhdistys halusi ohjata ihmisiä kohti eettisempiä vaatevalintoja. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

”TILAA JA VALOA”. Ikituurin seitsemännen kerroksen yksiöstä näkyy kirkko, Kuuvuori – oikeastaan koko Turku. Toisen vuoden erityispedagogiikan opiskelija Elisa Sultiala, 22, on asunut Ikituurissa noin vuoden ja on tyytyväinen. – Aikaisemmin ajattelin, että minulla on huone Turussa. Vasta nyt tuntuu, että on oikea koti. Ikituurin asunnossa Sultialaa kiehtoo kodinomaisuus. On tilaa, valoa ja kunnon keittiö. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

UUTISANKAN JÄLJILLÄ. Apilaniityn päiväkodin eskariryhmä Esikot vierailivat Laitilan Sanomien toimituksessa. Sanomalehtiviikon vierailun myötä arvuuteltiin muun muassa mikä on uutisankka. Iina Airola esitteli omaa näkemystään uutisankasta. Kuva: Hanna Hyttinen, Laitilan Sanomat.

 

MUSIIKIN MONIOTTELIJA. Mikä yhdistää Popedaa, Turku Jazz Orchestraa, Jimi Tenoria, Sunrise Avenueta, Espoo Big Bandia, Paula Koivuniemeä ja tv-ohjelmaa Tanssii tähtien kanssa? Vastaus: kaarinalainen trumpetisti Tero Lindberg. Lindberg soittaa keskiviikkona Turku Jazz Orchestran riveissä. Luvassa on big band -musiikin klassikoita. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

MUOVI MEISSÄ JA MAASSA. Ilmalla ja heliumilla täytetty, tietokonetuulettimien ympäröimä muovikehrä liikkuu hypnoottisesti Saara-Maria Karirannan ja Jarkko Ilmari Sompin installaatiossa Turun taidehallissa. Taidehalli ja sen avajaisnäyttely Maan oikeus avautuu yleisölle kuluvan viikon lauantaina. Ekologiset kysymykset yhdistävät kaikkia Taru Elfvingin kuratoiman näyttelyn teoksia. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

PAINI SOPII MYÖS TYTÖILLE. Martti Mäki-Hakola seuraa nuorten painitreenejä ja antaa vinkkejä viikottain Uudenkaupungin Urheilijoiden treeneissä Saarniston painisalilla. Etualalla Venla Virtanen vääntää Lenni Silokiveä selälleen. Mäki-Hakola on ohjannut painitreenejä jo vuosikymmeniä. Kuva: Jussi Arola, Uudenkaupungin Sanomat.

 

Viikon kuvat -sarjassa mukana olevat lehdet:

  • Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.