Keskiviikkona Auranmaalla on jo kevään lämpöasteita ‒ Alkutalvi on ollut poikkeuksellisen leuto

0
Tammikuu on ollut toistaiseksi paikoin jopa 10 astetta tavallista lämpimämpi.

Keskiviikkona Auranmaalle ennustetaan korkeimmillaan yhdeksän asteen lämpötilaa. Saman tason lukemia mitattiin tiistaina esimerkiksi manner-Kreikassa.

Keskiviikkona maan etelä- ja keskiosaan saapuu lounaasta ajankohtaan nähden hyvin lauhaa ilmaa, kertoo Ilmatieteen laitos. Lämpötila voi kohota yleisesti etelässä ylimmillään 7‒9 plusasteeseen. Tällöin saatetaan hätyytellä paikkakuntakohtaisia mittaushistorian korkeimpia tammikuun lämpötiloja.

‒ Keskiviikon lämpötilat etelässä ovat tyypillisiä lukemia huhtikuun puolivälissä, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen havainnollistaa laitoksen tiedotteessa.

 

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan tammikuun alku on ollut suuressa osassa maata 6‒10 astetta pitkän ajan keskiarvoa (1981‒2010) leudompi.

Suurin poikkeama keskiarvosta on Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

‒ Näin lauhaa on tammikuun alussa tyypillisesti harvemmin kuin kerran 30 vuodessa, Lapissa hieman useammin, sanoo meteorologi Jokinen.

Lauhan sään ennustetaan jatkuvan ensi viikolle.

 

Etelässä lunta on poikkeuksellisen vähän, Lapissa ennätyksellisen paljon Lumipeitteen osalta Suomi on jakautunut kahtia. Yhtenäisemmän lumipeitteen raja ulottuu Pohjois-Karjalasta Meri-Lappiin.

‒ Rajan eteläpuolella lunta on vain paikoin, mikä on ajankohtaan nähden poikkeuksellista, meteorologi Pauli Jokinen sanoo.

Sen sijaan Keski-Lapissa lunta on paikoin ennätyksellisen paljon, Sodankylän Vuotsossa jopa 93 senttiä.

 

Lauhoja talvia on ollut ennenkin. Ne kuuluvat Suomen ilmastoon, eikä yksittäinen leuto talvi ole merkki ilmaston lämpenemisestä. Ilmastonmuutos kuitenkin aiheuttaa ilmastollisten olosuhteiden pitkäaikaisia muutoksia, jolloin leudot talvet yleistyvät ja kylmistä talvista tulee harvinaisempia.

‒ Tulevaisuudessa Etelä-Suomen talvet ovat yhä useammin sen kaltaisia, mitä nyt koemme, korostaa ryhmäpäällikkö Antti Mäkelä Ilmatieteen laitokselta.

Ilmastonmuutoksen myötä Suomen ilmaston ennustetaan muuttuvan enemmän juuri talvella kuin kesällä. Lämpötilat kohoavat, sateet lisääntyvät ja sateet tulevat yhä useammin vetenä. Lumipeiteaika lyhenee. Lisäksi talvista tulee aikaisempaa pilvisempiä ja aurinko paistaa harvemmin.

‒ Ilmastotilastot kertovat meille eri mittauspaikkojen keskilämpötilan edeltävän kolmen vuosikymmenen jaksolta. Niiden avulla voimme todeta, että tammikuussa 2020 on ollut hyvin lauhaa keskimääräiseen verrattuna, Antti Mäkelä sanoo.