Maaseudun imu näkyy rautakaupassa

0
Ihmiset ovat remontoineet kotejaan ahkerasti, mikä näkyy muun muassa työkalujen myynnin vilkastumisena. Nurmin kaupan kauppias Jouko Nurmi kertoo, että nykyisin myydään pääasiassa akkukäyttöisiä työkoneita.

MARTTILA/Ollila. Koronakesä sujui marttilalaisessa Nurmin rautakaupassa viime kesää vilkkaammin.

–Selvästi näki, että ihmiset laittoivat pihojaan kuntoon ja tekivät muutenkin remonttia. Asia näkyi muun muassa maalikaupan vilkastumisena. Keväällä koronan tullessa kaupanteko hiljeni selvästi, mutta hiljaista aikaa ei kestänyt kuin vajaan kuukauden. Toukokuu oli jo aika normaali, kertoo kauppias Jouko Nurmi Nurmin rautakaupasta.

Vaikka kauppa kävi kesällä, muutoksia normaaliin on edelleen. Koronan tullessa eläkeläisiä alkoi näkyä kaupassa paljon normaalia vähemmän ja edelleen ikäihmisiä on liikkeellä vähemmän kuin yleensä.

Korona on puhuttanut paljon Nurmin kaupan asiakkaita.

–Selväksi on tullut muun muassa se, että asiakkaat tulevat mieluummin pieneen liikkeeseen kuin lähtevät keskuksiin, missä on paljon ihmisiä liikkeellä. Meille tulee paljon asiakkaita Turusta ja Turun naapurikunnista asti. Kaupungista tulevat asiakkaat saattavat hämmästellä esimerkiksi sitä, että saman henkilön kanssa saa kaikki asiat hoidettua, Jouko Nurmi sanoo.

Toisaalta Nurmi uskoo kaupan sijainnin ja pitkän historian vaikuttavan siihen, etteivät lähiseudun asukkaat kovin helpolla lähde keskuksiin vaan suosivat omaa kauppaa.

–Sellainenkin trendi on näkyvissä, että maaseutu kiinnostaa asuinpaikkana enemmän kuin aikaisemmin, Nurmi miettii.

Syksyn tuloa kauppias katselee huolestunein mielin.

–Rautakauppa on paljon kiinni myös siitä, mikä on yleinen taloudellinen tilanne. Keväällä lomautetut tekivät paljon kotona remontteja, mutta jos työllisyystilanne heikkenee ja tilanne pitkittyy, se heikentää kaupan näkymiä.

–Monen asiakkaan kanssa olen keskustellut siitä, miten heitä huolettaa mihin suuntaan Suomen talous talven tullen kääntyy. Meidän näkymiin vaikuttaa paljon se, mitä tapahtuu Turun työllisyystilanteessa, Nurmi kertoo.