Auran Kirkonkulman koulun kohtalo selvinnee maaliskuun lopulla

1
Kirkonkulman koulun tulevaisuutta pohditaan Aurassa. Kuva: AVL:n arkisto / Marika Timonen

AURA. Auran Kirkonkulman koulun tulevaisuutta koskenut päätösehdotus jäi pöydälle maanantaina kokoontuneen kunnanhallituksen kokouksessa.

Kunnanhallitus sai eteensä esityksen, jonka mukaan Kirkonkulman koulu jatkaisi toimintaansa lukuvuodet 2021–2022 ja 2022–2023. Jos oppilasmäärä sen jälkeen jäisi alle neljänkymmenen oppilaan tai mikäli yhtenäiskoulun oppilasmäärä laskisi niin merkittävästi, että luokkakoot kaksisarjaisina olisivat alle 16 lasta, Kirkonkulman koulu lakkautettaisiin seuraavana syksynä.

Kirkonkulmalla on tällä hetkellä 46 oppilasta.

Korjaussuunnitelmat tekeillä

Esityksen pöydällepanoa ehdotti kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Leino (sd). Esitystä kannatti puoluetoveri Juhani Yli-Pohja.

Leinon mukaan päätöstä ei voitu tehdä, sillä tietoa ei ollut riittävästi kivikoulun kunnosta.

– Se, mitä kivikoululle on pitkällä ja lyhyellä aikavälillä tehtävä, vaikuttaa myös Kirkonkulman koulun tulevaisuuteen, Leino perustelee esitystään pöydällepanosta.

Kivikoulusta on tehty kuntokartoitus, mutta suunnitelmat siitä, millaisia korjauksia koulussa tarvitaan, ovat vielä kesken. Tekninen johtaja Kari Tuohi arvioi, että korjaussuunnitelmat saadaan valmiiksi kuukauden sisällä.

Auran yhtenäiskoulun rehtori Ville Kouki kertoo, että Kirkonkulman koulun oppilaat olisi mahdollista sijoittaa yhtenäiskoululle myös siinä tilanteessa, että kivikoulu menisi kiinni.

–Suunnitelmat on valmiina kaikkien vaihtoehtojen varalle. Kivikoulussa järjestetään nyt teknisen käsityön, musiikin ja kuvataiteen opetusta. Siinä tilanteessa, että kivikoulu menisi kiinni, mutta Kirkonkulman oppilaat tulisivat silti yhtenäiskoululle, tilanteesta tulisi haasteellisempi, mutta ongelmat ovat ratkaistavissa siinäkin tilanteessa, Kouki kertoo.

Asia iltakouluun

Kunnanjohtaja Mika Joen mukaan Kirkonkulman koulun tulevaisuus ratkennee maaliskuun lopulla.

–Tarkoitus on järjestää vielä erillinen iltakoulu, missä kouluasia käydään läpi. Iltakoulun jälkeen asian pitäisi edetä kunnanhallitukseen maaliskuun lopulla ja valtuuston päätettäväksi maaliskuun viimeisenä maanantaina eli 29.3., Joki kertoo.

1 KOMMENTTI

  1. Tuolta se minunkin opinahjo alkoi vuonna -71. Lämpimiä muistoja lapsuudesta. Ikuisesti muistan silloisen keittäjän, joka teki mahtavaa makaronijauhelihapataa puolukkahillolla. oli se herkkua. Samoin rakennuksen takana metsä tuli pöyhittyä ja se mahtava pulkkamäki siellä… Pulkalla ja muovisäkeillä mentiin mäkeä alas ja välillä metsähallituksen puolelle, että rytinä vaan kävi. Kesäaikaan pihalla pelattiin ”4 maalia”. Tippa linssissä, hyvillä mielin muistelen…. Kiitos.

Kommenttien lisääminen on estetty.