Pääkirjoitus: Yrityksissä meneillään sukupolvenvaihdos

0

Varsinais-Suomen pk-yrityksistä lähes kolmannes suunnittelee omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden aikana. Yleensä syynä on yrittäjän korkea ikä. Jos jatkajaa ei löydy omasta lähipiiristä, yritys tulee myyntiin.

Yrityksen myyminen on hankala laji, sillä arvonmääritys on vaikeaa ja jos kyseessä on kovin pieni yritys, se on usein henkilöitynyt hyvin vahvasti yrittäjän persoonaan.

Ostajien löytämistä voi vaikeuttaa sekin, että yrittäjyydellä on edelleen maine urana, joka merkitsee ympäripyöreitä päiviä. On kuitenkin hyvä muistaa, että yrittäjällä on suuri valta päättää itse omista työajoistaan ja usein myös siitä, paljonko haluaa työhön panostaa.

Yrittäjien ikääntyminen on ilman muuta uhka maakunnan ja koko valtakunnankin taloudelle. Ilman työllistäviä yrityksiä ei ole myöskään työpaikkoja eikä yhteiskunnan kassaan kilahda veroeuroja.

Yrittäjyys on nuorten silmissä kohtuullisen kiinnostava vaihtoehto. Paljon olisi tehtävissä myös sen eteen, että entistä useampi palkkatyössä oleva olisi valmis harkitsemaan yrittäjyyttä muutenkin kuin pakon edessä. Yrittämisen hyvistä puolista kertoo sekin, että suhteellisen harva yrittäjä vaihtaa yrittämisen palkkatyöhön.

Yrityksille on olemassa paljon erilaisia tukimuotoja. Tukea saa niin osaamiseen kuin rahoitukseenkin. Vaikka yrittäjäksi ryhtyminen on hyppy tuntemattomaan, yksin sitä ei tarvitse tehdä.