

PÖYTYÄ. Kolmeen yhtenäiskouluun tähtäävän koulusuunnitelman valmistelua jatketaan Pöytyällä siten, että päätöksiä päästäisiin tekemään kevään aikana. Koulutuslautakunta pyrkii jättämään päätösesityksensä jo seuraavassa kokouksessaan.
Tällä viikolla koulutuslautakunta keskusteli koulusuunnitelmasta jätetyistä lausunnoista ja suunnitelmaan tehtävistä tarkennuksista. Sivistysjohtaja Marianne Mäkelän mukaan lausunnot jakautuivat melko tasan puoltaviin ja vastustaviin. Odotusten mukaisesti pienten kyläkoulujen johtokunnat ja vanhempainyhdistykset vastustivat suunnitelmaa. Käsittelyssä oli myös kyläkoulujen puolesta kerätyt adressit, joihin kertyi yhteensä 1746 nimeä.
Mäkelän mukaan monet lausunnoissa esille tulleista asioita on jo tullut suunnitelmaa tehtäessä käsitellyksi. Koulutuslautakunnan puheenjohtajan Jari Järvelän mukaan lautakunta on kolmen yhtenäiskoulun kannalla.