PÖYTYÄ/Kyrö, KOSKI. Sekä Kosken että Elisenvaaran lukioissa ylivoimaisesti suosituin aine oli torstaina matematiikka. Ja laskujakin oli vain yksi – se, jonka tulos on TJ 0.
Koulupäivä oli molemmissa lukioissa viimeinen, mutta Koskella abit kävelivät viimeisen kerran ulos koulustaan jo keskiviikkona, sillä torstaina kakkoset kantoivat heidät ulos.
Iskulauseissa luotettiin sekä perinteisiin että ajankohtaisiin asioihin. Elisenvaaralaisten lakana muistutti, että taakse jää paitsi arkinen aherrus, myös sananmukaisesti homeinen koulu.

Koskelaiset muistivat kiittää yhteistyökumppaneitaan, joihin kuului niin Wikipedia, Kela kuin erilaiset mieltä piristävät juomatkin.
Myös Elisenvaaralaisten mielestä netti on abin paras apu. Googlelta voi tunnetusti kysyä mitä vain, vaikka maailman kaikkiin ongelmiin se ei pystykään vastaamaan – ei varmasti myöskään siihen, miten sensori lahjotaan. Ainoaksi keinoksi opinnoissa menestymiseen jääkin pänttääminen.