Vietämme merkittävää juhlavuotta. Suomi voitti ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruutensa 30 vuotta sitten ja meni onnesta sekaisin. Alkunsa sai uusi toriperinne, jonka vuoksi Havis Amanda huokaisee helpotuksesta aina, kun Suomi ei voita. Moni muu saman vuoden tapahtuma, kuten Euroopan Unioniin liittyminen, jäi kultajuhlien jalkoihin.
Omassakin elämässä tapahtui ja kirjoitin ylioppilaaksi tuona ihmeellisen ihanana kultavuonna. Jotenkin kummasti koko asia olisi jäänyt minulta noteeraamatta, elleivät tilanteen tasalla olleet olisi ryhtyneet puuhaamaan luokkakokousta. Tyrmistyin. Onko siitä todella jo muka 30 vuotta? Toisaalta peilikuva ja kroppa vahvistavat, että näin on päässyt käymään.
AIKA on kyllä epäreilu. Lapsena, kun kiihkeästi jotain odottaa, aika matelee.Keski-ikäisenä aika puolestaan menee menojaan ja mennessään näyttää kieltä. Se ei pysähdy eikä kuuntele muitakaan toiveita.
Muistan hyvin lapsuuskesät, jolloin olin kuolla tylsyyteen parhaan kaverin lomaillessa isovanhemmilla. Jälkikäteen ajatellen, onhan se toisaalta kiva tietää elämässä olleen ajanjakson, jolloin juhannusillan jälkeen kun meni nukkumaan ei aamulla herätessä ollutkin jo marraskuu. Mutta sellaiseksi elämä on mennyt. Juuri laskeskelin, että loppukesästä tulee kolme vuotta täyteen, kun kuopuskin muutti kotoa. Enkä käsitä yhtään, mihin kaikki aika on kadonnut! Kaiken järjen mukaan ajankulun luulisi hidastuvan, kun elämä tasaantuu ja rauhoittuu. Kilinkontit.
JOKIN piru olkapäällä kuiskii, että kenties universumi ei keppostele kiihdyttymällä ajankulkua, vaan minusta on tullut iän myötä hitaampi. Sellaisen pahanilman linnun olen yrittänyt hätistellä härnäämästä muun muassa ryhtymällä jälleen opiskelemaan. Vielä minä osaan, pystyn ja kykenen, enkä suostu taantumaan kiikkustuoliin vanhoja muistelemaan. Vuosien jahkailun jälkeen olen päättänyt oppia sellaisenkin taidon kuin veneilyn. Siinä on kuitenkin venepuomien ja karttaohjelmien kokoinen mutta.
Veneen ajaminen ei tyynellä säällä ole kummoinenkaan konsti, mutta rantautuminen etenkin puomien väliin on osoittautunut kohtuullisen kokoiseksi haasteeksi. Menen vikatilaan, kun puoliso neuvoo kääntämään ruoria toiseen suuntaan. Mikä kahdesta mahdollisesta suunnasta on toinen, jos omasta mielestään ei käännä ruoria minnekään päin? Karttaohjelma puolestaan saa aivoni nyrjähtämään kääntäessään kulkusuunnan ylhäältä alaspäin. Kuka lie Spede mennyt keksimään, että pohjoinen on näytöllä aina ylhäällä.
toimittaja (opintovapaalla)
Marika Timonen
maika.timonen@gmail.com