Suuri määrä yrityksiä on tulossa myyntiin lähivuosina Varsinais-Suomessa

0
Ari Toivonen (oikealla) oli tyytyväinen, että Joona Aaltonen osti veljensä Miikan kanssa Auran Puutuotteen. Myyjän opastus on ollut alkaville yrittäjille tärkeää.

PÖYTYÄ/Kyrö . Yrittäjyydestä haaveilevan ei välttämättä tarvitse perustaa yritystä. Sellaisen voi myös ostaa. Yrityksen ostamiseen ja sukupolvenvaihdoksiin liittyviin asioihin perehdyttiin Auran, Pöytyän, Kosken, Marttilan ja Oripään järjestämässä omistajanvaihdosiltapäivässä.

Yli 55-vuotiaista varsinaissuomalaisista yrittäjistä 51 prosenttia arvioi luopuvansa yrityksen vetovastuusta kolmen vuoden sisällä ja 75 prosenttia viiden vuoden sisällä.

54 prosenttia luopuvista valmistautuu myymään yrityksen ulkopuoliselle ja kolme prosenttia uskoo jatkajan löytyvän yrityksen sisältä. Yksitoista prosenttia suunnittelee sukupolvenvaihdosta.

Lähes kolmannes eli 31 prosenttia valmistautuu siihen, että yritystoiminta loppuu.

–Juuri tämä kolmannes on se, mistä olen huolissani, sanoi Varsinais-Suomen yrittäjien vt. toimitusjohtaja Jutta Wirén.

Jos yritystoiminta loppuu, kyseinen palvelu voi loppua kunnasta kokonaan, samoin yrityksessä olevat työpaikat. Toisaalta, jos jatkaja löytyy, yritys alkaa usein kasvaa.

Ostettu yritys jatkaa

Luvut puhuvat sen puolesta, että yrityksen ostaminen kannattaa. 90 prosenttia ostetuista yrityksistä on toiminnassa vielä kolme vuotta kaupan jälkeen.

–Omistajanvaihdokset kannattaisi ottaa kuntien elinkeinopolitiikan kärkiteemaksi, sillä ne tuovat verotuloja ja työpaikkoja.

Aivan yksinkertainen asia ei yrityksen ostaminen välttämättä ole. Eniten apua tarvitaan yrityksen arvon määrittämiseen sekä rahoituksen järjestämiseen. Yritys usein henkilöityy omistajaansa, joten myös osaamisen siirtäminen on asia, joka koetaan usein hankalaksi.

Yrityksen myymistä suunnittelevan ei aina ole helppo löytää sopivaa ostajaa.

–Tapoja löytää ostaja on monia. Joillakin aloilla perinteinen lehti-ilmoitus toimii hyvin. On olemassa myös alustoja kutenyritysporssi.fi, Wirén kertoi.

Konsultti Jari Jerkku Tosi Muutos Oy:stä painotti, että myyntiin kannattaa valmistautua hyvissä ajoin. Yrityksen laittaminen myyntikuntoon vie 3–5 vuotta. Siinä ajassa yrityksen toiminta ehditään viilata sellaiseen kuntoon, että siitä saa mahdollisimman hyvän hinnan.

Varsinais-Suomen Yrittäjien vt. toimitusjohtaja Jutta Wirén oli huolissaan niistä yrityksistä, joille ei ole löytymässä jatkajaa.

Ostaja saa valmiit verkostot

Vaikka yritys olisikin kunnossa, sopivaa ostajaa ei välttämättä löydy tuota pikaa.

Ari Toivonen myi Auran Puutuotteen Aaltosen veljeksille puolitoista vuotta sitten.

–Laitoin firman myyntiin, kun polvet sanoivat sopimuksen irti. Suomen Yrityskaupoista tuli kaveri arvioimaan firman, jolla menikin kohtuullisen hyvin. Kiinnostuneita ostajiakin ilmaantui, mutta homma jäi kiinni muun muassa rahoituksesta. Sitten tuli korona ja sitten tuli Ukrainan sota. Lopulta Joona onneksi soitti, että hän ostaa firman.

Joona Aaltosella ja hänen veljellään Miikalla on firmasta tasaosuudet. Vanhemmat ovat mukana pienellä osuudella.

–Meillä ei ollut taskussa kauppasummaa ja pankin kanssa saatiin vääntää pitkään, että saimme lopulta lainan. Arin hintapyyntö oli kuitenkin maltillinen ja olemme kiitollisia siitä, että pystyimme ostamaan hyvän ja luotettavan yrityksen. Silläkin on ollut suuri merkitys, että Ari on ollut neuvomassa alkutaipaleella, Joona Aaltonen kertoi.

Aaltosen mukaan investointi valmiin yrityksen ostamiseen kannattaa.

–Saimme valmiit verkostot ja hyvämaineisen yrityksen, Joona Aaltonen sanoo.

Auran Puutuotteen tapauksessa sopivan ostajan odottaminen kannatti, loppu hyvin, kaikki hyvin. Kun ihminen myy elämäntyötään, sillä on merkitystä, kenen käsiin se päätyy.

–Näin jälkikäteen voin sanoa, että onneksi juuri Aaltosen veljekset päätyivät ostamaan firman, Toivonen sanoo.

Kuntien elinvoiman kehittäjät järjestivät yhteistyössä iltapäivän, missä pohdittiin yritystoiminnan jatkumista nykyisen yrittäjäpolven eläköityessä. Outi Vauhkonen Aurasta, Jaakko Salmi Marttilasta, Niina Sjöholm Koskelta ja Annukka Tolkki Pöytyältä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän