
MARTTILA. Marttilan kirsikkapuisto on antanut esimakua siitä, kuinka kaunis se tulevaisuudessa voikaan olla. Osa puistosta puhkesi viime viikolla ensimmäistä kertaa kukkaan.
Vaaleanpunaista unelmaa kestää vain hetken aikaa, joten suurimmalta osin kaunein kukoistus alkaa olla jo ohi. Ensikukinta ehti kuitenkin ilahduttaa muiden muassa Marttilan entistä kunnanjohtajaa Carita Maisilaa, joka puiston istuttamisen aikaan parisen vuotta sitten oli vielä kunnan johdossa.
–Puisto on hurmaava, vaikkei se ihan vielä vaikkapa Turun jokivarren kukkaloistolle pärjää. Mutta kuten kaikessa muussakin, hyvä ja onnistunut lopputulos vaatii pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä, siementen kylvämistä ja taimien hoitamista, Maisila iloitsi Facebook-päivityksessään ja pohdiskeli, josko jo ensi vuonna puistossa voisi pitää hanami-juhlaa.
Hanami on japania ja tarkoittaa kukkien katselemista. Japanissa Hanami on vuoden merkittävimpiä kansanjuhlia.
Maisila muistelee, että Marttilan kirsikkapuistoon istutettiin yhteensä 26 puuta kahta eri lajiketta. Kolme taimista vaikuttaa kuolleen, mutta muut voivat hyvin. Kukinnan lisäksi Maisilaa ilahduttaa, että puistossa selvästi liikutaan paljon.
Kukassa ovat nyt olleet Kevätsuudelmat (Prunus accolade). Rusokirsikat (Prunus sargentii) sen sijaan ovat toistaiseksi keskittyneet varren kasvattamiseen.
–Puita valitessa tuntui, että Kevätsuudelmat taitavat olla kiitollisimpia kukkijoita, mutta otimme varmuuden vuoksi osan toista lajiketta, jos Kevätsuudelmat eivät kuitenkaan viihtyisi tuossa paikassa, Maisila kertoo.
Innostus kirsikkapuista on tarttunut myös Marttilan nykyiseen kunnanjohtajaan. Maisilan kukkapäivitystä kommentoinut Anne Ahtiainen paljasti tutkailleensa hoito-ohjeita ja vinkkejä kirsikkapuiston ylläpitämiseksi.