ORIPÄÄ. Oripään kunnanvaltuuston 5.5.2025 kokouksen keskiössä oli vuoden 2024 tilinpäätöksen käsittely. Tilikausi päättyi 161 501 euron ylijäämään, ja kunnan kertynyt ylijäämä nousi 1,2 miljoonaan euroon. Vuosikatteeksi muodostui 564 015 euroa. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden kunnan hallinnosta ja taloudesta vastanneille.
Tilinpäätöksessä todettiin verotulojen nousseen 1,96 prosenttia ja valtionosuuksien 0,7 prosenttia. Pitkä- ja lyhytaikaista lainaa oli yhteensä noin 2,6 miljoonaa euroa.
Valtuuston puheenjohtaja Matti Kulmanen (kok.) kiitteli viranhaltijoiden pitämää talouskatsausta erinomaiseksi. Se oli hänen mielestään erinomainen johdanto kesäkuussa aloittaville uusille valtuutetuille. Yhtenä Oripään tulevaisuutta viitoittavana päälinjana on varhaiskasvatuksen kehittäminen.
– Kun nuorilla on hyvä olla, kaikilla on hyvä olla, Kulmanen kiteyttää.
Varhaiskasvatuksen ohella valtuutetut keskustelivat Wega Group Oy:n Oripäähän kaavailemasta kiertotalouslaitoksesta ja mahdollisuuksista, joita sen myötä voi kunnalle avautua.
Valtuusto hyväksyi Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän perussopimuksen muutoksen, joka liittyi Huittisten ja Marttilan kuntayhtymästä eroamiseen. Muutoksen myötä yhtymän valtuutettujen määrä laskee 24:ään. Valtuusto hyväksyi myös ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimuksen päivityksen, joka tarkentaa muun muassa lautakunnan varapuheenjohtajuuden määräytymistä sekä päivittää sopimuksen teknisiä tietoja.
Kokouksessa käytiin lisäksi läpi kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoitukset sekä vuoden 2024 valtuustoaloitteet. Viidestä aloitteesta kolme todettiin loppuunkäsitellyiksi: etätyöohjeen säilyttäminen ennallaan, vaaterahan käyttöönotto varhaiskasvatushenkilöstölle sekä Wilma-järjestelmän laajempi käyttö koulutiedottamisessa. Taloussihteerin palkkausta ja kunnan kiinteistöjen korjaussuunnitelmaa koskevat aloitteet ovat yhä valmistelussa.
Valtuusto merkitsi tiedokseen kuntavaalien 2025 vahvistetun tuloksen. Vaalien äänestysprosentti oli Oripäässä 60,2. Kokouksen päätteeksi valtuutettuja kiiteltiin uutterasta työstä kuluneella valtuustokaudella. Oripään kunnanvaltuuston seuraava kokous on näillä näkymin kesäkuussa ja silloin alkaa uusi valtuustokausi.