
AURA . Yhä useampi ostaa pihanrakennustyöt ammattilaiselta tai ainakin eniten ammattitaittoa vaativat osat kuten kivityöt. Tämä on huomattu myös Viherrakennus Aurassa.
Kyseessä on vuosi sitten viherrakennuksen aloittanut auralainen yritys, joka on aikaisemmin keskittynyt lähinnä koneenvuokraukseen. Taustalta löytyy aiemmin päivittäistavarakaupan parissa toiminut yhtiö, missä isä Pertti Leppäkoski hoitaa koneenvuokrausta ja poika Henrik Leppäkoski viherrakennuspuolta.
Työn jälki näkyviin
Henrik Leppäkoski valmistui Livian viherrakennusalalta nelisen vuotta sitten. Hänellä on kahden vuoden koulun lisäksi viiden vuoden kokemus alalta.
–Halu ulkotöihin ja mahdollisuus nähdä konkreettisesti oman työn jäljet sai hakeutumaan viherrakennusalalle, Henrik Leppäkoski kertoo.
Viherrakennus Auraa työllistävät esimerkiksi omakoti- ja kakkosasuntoasiakkaat sekä taloyhtiöt. Myös julkisrakentamista on paljon.
–Paljon tehdään myös alihankintaa muille alan yrityksille sekä rakennusliikkeille, Henrik Leppäkoski kertoo.
Yleisin yksittäinen työ on pihakivien asennus joko betonilaatoista tai luonnonkivistä. Niiden tekeminen vaatii osaamista, jota ei tavallisella ihmisellä yleensä ole.
Kohteet vaihtelevat paljon. Kuluvalla viikolla Henrik Leppäkoski on ehtinyt työskennellä niin turkulaisen leikkipuiston kuin nauvolaisen yksityiskiinteistön parissa.
Yksi syy siihen, että viherrakentamisen parissa on entistä enemmän töitä johtuu siitä, että ihmiset käyttävät huviloiden ja omakotitalojen pihoihin enemmän rahaa kuin aikaisemmin. Usein pihaa myös suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa ja ammattiapua käytetään kaikissa vaiheissa pensaiden istutuksesta niiden poistoon.

Trendit vaihtelevat
Piharakentamisessa trendit vaihtelevat. Tuijan suosio pihakasvina on nousussa, toisaalta pajujen käyttö on vähentynyt. Kuusiaita on edelleen monen suosikki ja sen leikkaaminen ostetaan yhä useammin ammattilaiselta.
–Nykyään haetaan myös paljon monipuolisuutta. Pihassa voi olla niin betonia, luonnonkiveä, havuja kuin kukkiakin, vähän kaikkea, Henrik Leppäkoski sanoo.
Kunttaa eli metsänpohjaa käytetään nykyään paljon.
HenriK Leppäkoski itse arvostaa hyvää kokonaisuutta.
–Asioiden pitää olla balanssissa. Pidän myös siitä, että pihassa on yksi tai kaksi eritTäin huolella tehtyä yksityiskohtaa, jotka vangitsevat katseen. Vähän niin kuin jos huoneessa on yhdellä seinällä kuviotapetti. Esimerkiksi hyvin tehdyt portaat voivat olla katseenvangitsija, Henrik Leppäkoski kertoo.
Kausiluonteisuus vaivaa
Alana viherrakentaminen on kausiluonteista. Kesäkaudella töitä on paljon, talvella vähemmän. Toisaalta leudot talvet ovat tasoittaneet työkuormaa.
Viherrakennus Aura toimii lähes koko maakunnan alueella, mikä helpottaa töiden löytymistä myös hiljaisempina aikoina.
–Tänä talvena pääsimme Askaisissa pihatöihin jo helmikuussa. Kyseessä oli kahden kuukauden urakka, joten sen valmistuessa olikin jo kevät, Henrik Leppäkoski kertoo.
