Suomen kaunis alkukesä on täynnä erilaisia kotiseutujuhlia. Yhtä sellaista vietettiin Yläneen Kappelniitun ristillä perjantaina 13.6. Kun sain olla mukana jopa kutsuvieraana, koen olevani kiitollisuudenvelassa tilaisuuden järjestäjille, yläneläisyhteisöille ja Pöytyän seurakunnalle ja kunnalle. Ja eikös vain, mukana tärkeässä roolissa oli taas Helmisaaren veljekset. Ilman heidän aktiivisuuttaan konkreettisissa toimissa olen varma, että koko ristihanke olisi jäänyt toteutumatta.
Ristihankkeen toteutusvuosina 30 vuotta sitten elettiin vielä paikkakunnalla toivorikkaita vuosia. Vaikka Yläneen saha oli moukaroitu romuksi, kyläkoulut lakkautettu ja muuttoliike virtasi voimakkaana kaupunkeihin, jaksettiin yrittää. Pienviljelijävaltaisen Yläneen voimavarat, lehmien maito ja metsien tukit siirtyivät pyörien päälle kohti kaupunkeja, ja nuorten työikäisten oli pakko seurata mukana. Alkoi myös fuusioitumisten kierre, joka ei ole loppunut vieläkään.
Tällaisessa ympäristössä innostus kotiseudun historiaan ja luontoon nousi uuteen arvoon. Kun vielä rakentajat alkoivat himoita Kappelniittua tarkoituksiinsa, nousi Helmisaaren veljesten mitta täyteen. He käynnistivät kulttuuritaistelun oman lapsuusmaisemansakin puolesta. He saivatkin kuntalaisten varauksettoman tuen. Niinpä minäkin aivan kunnan vastakkaisella kylällä syntyneenä ja Loimaalla, Oripäässä ja Turussa opiskelleena olin tietysti innolla mukana. Silloisessa asemassani toimien saattoi minusta jotain apua ollakin. Hintana kuitenkin myös välirikko entiseen hyvään ystävääni ja julkiset moitteet saarnatuolista saakka. Pakinanikkarina tuli joskus aika kärkevästi kirjoitettua. Ylhäältä katsottuna kyse oli varmasti Meidän Herramme vähäisimpien palvelijoiden pikku kärhämästä. Olihan paljon tärkeämpää, että siitä rististä, joka kerran oli pystytetty Golgatalle, vallitsi yksimielisyys. Siltä ristiltä riitti armo ryövärillekin.
Kappelniitun ristin 30-vuotisjuhlan odotetuin vieras oli emerituspiispa John Vikström. Hän puhui viisaasti ja kauniisti. Ei niin kuin vanhus, vaan niin kuin ajatteleva tämän päivän aikuinen, Ajattelen kuitenkin, että entisen arkkipiispan mielestä sekä kirkon ristiriitainen tilanne, että maailman kauheudet ja ristiriidat ovat kaukana siitä ekumeenisesta hengestä, joka Kappelniitunkin tilaisuuksia usein väritti. Arkkipiispa emeritus sai lämpimän vastaanoton ja hänellä tuntui olevan Yläneellä paljon myös henkilökohtaisia tuttavia.
Juhlan esiintyjistä pitää vielä mainita monivuotinen yläneläinen Matti Kaipainen ja pöytyäläinen Petri Thurén. Musiikkipuolella kuultiin myös Turo Lennon säveltämä, Arimo Helmisaaren sanoittama ja Alberto Peltosen esittämä laulu; Kappelniittu. Kiitos tavoittakoon myös Työväentalon kahvittajat.
Aika etenee. Kesät ja talvet vaihtuvat Kappelniitun kallioilla, piispat, papit ja seurakuntalaiset vaihtuvat toisiksi. Aurinko porottaa ristin kauniisti ruostuvaan pintaan. Jättipultit sitovat sen suomalaiseen kallioperään. Tulevilla sukupolvilla riittää puiston leveillä penkeillä istuessaan miettimistä: Mikä olikaan elämän tarkoitus?
U.K.U.