
LIETO/Tarvasjoki. Sekametelisoppa-näyttelyn avajaisia vietettiin tiistaina Kertuntuvan makasiinissa Tarvasjoella. Näyttelyn akryylimaalaukset ovat kuvataiteilija Anna Ahon käsialaa ja ne koostuvat Ahon viime vuosina tehdyistä teoksista. Maalauksia ei ole tehty yhdeksi tietyksi kokonaisuudeksi, mutta niissä esiintyy samankaltaisia teemoja kuten vesi ja eläimet.
Tarvasjokelainen Anna Aho on valmistunut Turun ammattikorkeakoulun kuvataidelinjalta vuonna 2006. Siitä lähtien hän on työskennellyt kuvataiteilijan ammatissa.
–Olen pääasiassa maalari. Oikeastaan kaikkeen, mitä teen, liittyy jollain tavalla maalaaminen, Aho sanoo ja kertoo kokeilleensa myös animaatiota, digitaalisia maalauksia sekä käsityömateriaalien yhdistämistä maalaukseen.
Yhden näyttelykokonaisuuden luominen on intensiivinen prosessi, jossa syvennytään tiettyyn aiheeseen. Aho kertookin, että usein näyttelyn jälkeen hän haluaa tehdä jotain aivan muuta. Hän on uransa aikana vaihdellut teemoja sekä opetellut uusia tekniikoita. Toisinaan hän palaa vanhoihin aiheisiin, mutta tarkastelee niitä uudella tavalla tai käyttää eri materiaalia.
–Olen vähän levoton, enkä halua tehdä vain yhtä tiettyä asiaa, Aho kuvailee itseään taitelijana.
Aho on esimerkiksi vaihdellut maalauspohjia. Sekametelisoppa-näyttelyssä esillä olevat teokset ovat kankaille maalattuja, mutta hän on maalannut muun muassa alumiinille, läpinäkyvälle muovilevylle kolmiulotteisia maalauksia sekä yhdistänyt varjoja maalaukseen.
Luomista ja kehittymistä
–Taiteen tekeminen on luomista ja kehittymistä. Jos vertaa opiskeluaikoihin, nyt haluan enemmän sanoa jotain, herättää ajatuksia ja puuttua epäkohtiin.
Kuvataideopinnot aloittaessaan Aho oli enemmän kiinnostunut kuvittamisesta. Tuolloin hänen taiteessaan korostui fantasiailmaisu ja maalauksissa esiintyi haltijoita. Nykyään Aho kokee hänen taiteensa muuttuneen vakavammaksi, mutta toisaalta taas huumoriakin on tullut lisää.
Yhden maalauksen parissa saattaa vierähtää useampi kuukausi, jonka aikana teoksesta muodostuu Aholle tärkeä ja siihen syntyy tietynlainen suhde. Toisinaan teoksen alkuperäinen merkitys saattaa saada uuden merkityksen myöhemmin sitä tarkasteltaessa.
Luovaan työhön kuuluu myös haastavammat ajanjaksot, jolloin taiteen tekeminen tuntuu vaikealta.
Vuosia sitten Aho koki burnoutin, jolloin hänellä oli yhtäjaksoisesti muutama tuottelias vuosi ja työtahti oli kova. Suuren työmäärän ja tarkan työskentelytavan seurauksena Aho uupui. Hän koki, että kulutti itsensä loppuun kovalla stressillä, vaikkei siitä ollut enää itselle mitään näkyvää hyötyä.
–Uupumus on luovuuden pahin este. Ei tule ideoita ja työskentely menee vaikeaksi. Varsinkin isoimman burnoutin aikaan merkitys tekemiseen katosi, Aho kuvailee kokemustaan.
Kokemuksen myötä Aho on oppinut keinoja ennaltaehkäistä uupumusta. Tärkeässä asemassa ovat työn tahdittaminen ja itsensä kuunteleminen. Usein näyttelyiden jälkeen tarvitsee muutaman viikon tauon.
–Liikunnalla olen saanut lisää energiaa ja pitänyt itseäni kunnossa tässä viime vuosina, kun on ollut uupumusta, Aho hymyilee ja kertoo nauttivansa erityisesti ryhmäliikunnasta.
Sekametelisoppa- näyttely on sunnuntaihin 20.7. saakka nähtävillä Kertuntuvan makasiinilla. Aukioloaikojen ulkopuolella näyttelyä on mahdollista päästä katsomaan ottamalla yhteyttä Raija Isotalo- Aaltoseen. Seuraavaksi näyttely on avoinna lauantaina 12.7. klo 10–14, jolloin Anna Aho on itse paikalla.
Viivi Timonen