
AURANMAA. Sinilevästä on tehty Lounais-Suomessa useita havaintoja kuluneella viikolla niin sisävesissä kuin merialueellakin, mutta vakioseurantaan kuuluvista kohteista suurin osa on vielä levättömiä.
Tulevina viikkoina, kelin jatkuessa lämpimänä, sinilevien määrä saattaa vielä lisääntyä.
Levät esiintyvät paikallisesti. Viime päivinä sinilevää on ollut havaintopaikoilla, joilla sitä ei aiemmin tänä kesänä ole näkynyt. Toisaalta osassa paikoista, joilta tavattiin viime viikolla sinilevää, ei levää enää tällä viikolla havaittu.
Tämä osoittaa, että sinilevähavainnot ovat aina hetkellisiä ja paikallisia, joten tilanne voi aina muuttua tuulten tai sateiden siivittämänä. Tästä syystä vettä, johon on pulahtamassa, kannattaa aina tarkastella omilla aisteilla ennen uimista.
Pitkän ajan keskiarvoon verrattuna sinilevää esiintyy sisävesissä ajankohtaan nähden hieman tavanomaista vähemmän ja merialueilla hieman tavanomaista enemmän. Sääennusteen mukaan sää jatkuu lämpimänä myös ensi viikolla. Lämmin ja tyyni sää edesauttaa sinilevien runsastumista.
Vähäinen määrä sinilevää ei pääsääntöisesti estä vedessä uimista tai veden käyttöä, kunhan noudattaa tarvittavaa huolellisuutta. Vettä ei tule niellä, ja uimisen jälkeen on suositeltavaa peseytyä iho-oireiden välttämiseksi.
Jos sinilevää on vedessä runsaasti, ei vettä tule käyttää saunavetenä, syötävien kasvien kasteluun, eikä talousvetenä keittämisen jälkeenkään. Lapsia ja lemmikkejä ei tule päästää rantaveteen, jotta he eivät juo sinileväistä vettä.
—
Seuraa sinilevätilannetta
– Viikoittain päivittyvää sinilevätilannetta voi seurata Järvi-meriwikistä (jarviwiki.fi)
– Sen karttakuvassa näkyy Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakiohavaintopaikkojen tilanne, Rotarien sinilevähavainnot vastaavalla alueella sekä kansalaisten tallentamat havainnot
– Sinilevähavaintoja voi merkitä Järvi-meriwikiin mobiililaitteen Havaintolähetti-sovelluksella
– Puhelimitse sinilevähavainnot voi ilmoittaa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen numeroon p. 0295 022 034
– Poikkeuksellisista havainnoista voi toimittaa myös näytteen analysoitavaksi Varsinais-Suomen ELY-keskukseen
– Soita em. numeroon ennen levänäytteen toimittamista