Karoliina Olli juoksi tuplamestariksi SM-kisoissa

0
Karoliina Olli (edessä) voitti nuorten SM-kisoissa kaksi kultaa ja yhden pronssin N19-sarjassa. Kuva: Laura Koivukoski

YLEISURHEILU. Pöytyäläinen Karoliina Olli voitti viikonloppuna Helsingissä eläintarhan kentällä järjestetyissä 19–22-vuotiaitten yleisurheilun SM-kisoissa kaksi kultaa ja yhden pronssin N19-sarjassa.

Perjantaina Olli voitti 1500 metrin kilpailun ja lauantaina 800 metrin kisassa hän sijoittui pronssille. Toinen suomenmestaruus tuli sunnuntaina 5000 metrin matkalta.

–Päämatkani ovat 800 ja 1500 metriä, mutta halusin testata myös 5000 metriä. Ja hyvinhän tuo meni, Turun Urheiluliittoa yleisurheilussa edustava Olli kertoo.

5000 metrin SM-kullan Olli otti täysin suvereenisti: hopealle juossut IF Raseborginn Iina Ahola jäi Ollista lähes 10 sekuntia. Ollin voittoaika oli 18.09,11.

1500 metrillä Olli kipitti voittoon ajalla 4.50,97 ja 800 metrin SM-pronssi tuli ajalla 2.16,56.

Heinäkuun lopulla Uppsalassa järjestetyissä U20 Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Olli paransi ennätystään 1500 metrillä kolmatta sekuntia aikaan 4.29,21. Tuolloin hänet palkittiin pronssimitalilla kahden ruotsalaisjuoksijan jälkeen.

Karoliina Ollin toinen laji on ampumahiihto, jossa hän on myös yltänyt Suomen mestaruuksiin. Viime talvena Olli oli N19-sarjassa myös varalla Östersundissa järjestettyihin nuorten MM-kisoihin.

–Lajit kulkevat käsi kädessä. En ole vielä tehnyt päätöstä lajivalinnasta, Olli kertoo.

Ampumahiihdossa Karoliina Olli edustaa Halikon Hakoniskoja ja häntä valmentaa Teuvo Munkki.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän