PÖYTYÄ. Tämän vuoden mustikkasato alkaa olla kohta ohi, mutta vielä metsissä riittää poimittavaa. Helteiden jälkeen tulleet sateet tekivät hyvää mustikan koolle ja mehukkuudelle. Laatu on muutenkin pysynyt hyvänä, eikä mustikkatauti, jossa mustikanlaikkupikari-sieni tuhoaa mustikkasatoa, ole juurikaan vaikuttanut Auranmaan marjoihin. Sienitauti ei ole ihmiselle vaarallinen eikä siitä tarvitse poimijan olla huolissaan.
Ahkeran marjastajan Kirsi Dahlblomin mukaan mustikkasato on joka vuosi arvoituksellinen.
–Ei oikein koskaan osaa ihan varmaksi sanoa, millainen sato tulee, Dahlblom kertoo vetäessään matalavartisia saappaita jalkaansa autonsa vieressä.
Ollaan jossain päin Pöytyää – sen tarkempaa mustikkapaikkaa ei paljasteta lukijoille.
–Mustikkapaikat ovat myös tosi erilaisia keskenään. Mustikkakin lepää, kuten vaikkapa omenapuut. Hyvästä paikasta ei välttämättä tule joka vuosi hyvin marjaa. Tietyissä kosteikoissa mustikkaa tulee takuuvarmasti aina, mutta muuten se on vaihtelevaa ainakin minun paikoissani, Aurasta Pöytyän puolelle muuttanut Dahlblom analysoi.
Muuttopuuhien myötä hänen on pitänyt etsiä myös uusia mustikkapaikkoja.
–Olen vähän ajellut ympäriinsä ja kun on joku sellaisen näköinen metsätienpätkä, johon saa auton pois tieltä, lähden käppäilemään ja tutkimaan. Sillä tavalla niitä paikkoja löytyy, vinkkaa Dahlblom.
Hän kertoo olevansa kohtalainen suunnistaja, mutta joskus hänkin innostuu hieman liian kauas tutuista maisemista.
–Tässäkään paikassa en ole ollut vielä peremmällä, kun ei ole tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan, Dahlblom naurahtaa ja kumartuu nappaamaan varvusta kiinni.
Jos mustikoita haluaa poimia ripeästi, se tulee tehdä poimurilla.
–Ei ne marjat siitä hajoa, Dahlblom vannoo.
Hän ottaa kiinni varvusta ja vetäisee poimurilla kahteen eri suuntaan.
– Tällä tavalla ei tule poimittua niin väkivaltaisesti. Tiedän, että jotkut puoliammattilaiset poimijat käyttävät jotain haravasysteemiä, mutta siinä tulee kyllä väkisin tosi paljon roskaa joukkoon.
Dahlblom on koittanut mustikan putsaamiseen myös imurimenetelmää, jossa sopivalla imuteholla imaistaan kahden suppilon välissä kulkevista mustikoista roskat imemällä pois.
–Kun sitä koitettiin, niin ensin oli se imuteho vähän liian kovalla, niin sinnehän ne mustikat hävisi suoraan pölypussiin, naurahtaa Dahlblom.
Hän vannoo edelleen perinteisen mustikanputsauksen nimeen ja käyttää laakeaa siivilää.
–Olen yleensä pari tuntia metsässä ja kerään ämpärin täyteen. Sitten kotona putsaus siihen päälle, joten kyllähän siinä aikaa menee. Jos ämpärillisen myy eteenpäin, niin ei siinä ihan hirveille tuntipalkoille pääse, paljastaa Dahlblom.
Monet ilmoittelevat sosiaalisen median kanavilla mustikanpoiminta-avusta. Kymmenen litran ämpärin saa 45–55 euron hintaan. Ämpärin saa usein kaupan päälle – ja sehän suomalaisia innostaa.
–Oma poimintainnostus lähti liikkeelle vähän pakon kautta, sillä lapseni ilmoitti mustikanpoiminnasta Facebookissa ja niitä tilauksia tulikin paljon. Häneltä loppui poimintavirta kesken ja kun ensin oltiin siellä yhdessä, huomasin olevani jossain kohtaa siellä yksin, jotta tilaukset saatiin täytettyä, Dahlblom naurahtaa.
–Huomasin pitäväni tästä puuhasta. Metsässä on ihanaa ja tässä tulee samalla hyvää liikuntaa. On venyttelyä ja syväkyykytystä. Mieli lepää metsässä ja stressi ei tule mieleenkään, kun tänne vihreyteen astelee, Dahlblom fiilistelee.
Ämpäri ei ihan vielä ole täynnä, mutta toimittaja jättää Dahlblomin poistamaan stressiä ja täyttämään ämpäriä. Siniset jäljet sormissa todistavat, ettei se toimittajankaan suu ole tuohesta tehty.
Tuomas Honkasalo