Santeri Vitikka avasi Varasto Kirppiksen

0
Santeri Vitikka avasi heinäkuun viimeisellä viikolla Varasto Kirppiksen Kosken keskustaan Hämeentielle.

KOSKI. Varasto Kirppis avasi ovensa uudelleen heinäkuun viimeisellä viikolla.

–Äiti piti tässä samassa Hämeentien varrella olevassa kiinteistössä Varasto Kirppistä aikaisemmin, mutta se loppui kymmenkunta vuotta sitten. Kylällä kyseltiin, että kirppikselle olisi kysyntää, joten päätin avata Kirppiksen, Santeri Vitikka kertoo.

Kuka tahansa voi tuoda viikkomaksua vastaan Varasto Kirppikselle myytävää. Pöytämaksun lisäksi muuta provisiota ei peritä.

–Jos vaan tilaa riittää, kaikkea mahdollista otetaan myyntiin. Nytkin myynnissä on polkupyöriä, astioita, kirjoja. Kaikkea mahdollista, Vitikka kertoo.

Tiistaista lauantaihin auki olevan kirppiksen toimintaa on tarkoitus laajentaa avaamalla kahvila.

–Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, kahvila voisi avata ovensa syksyn kuluessa, Vitikka kertoo.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän