KOSKI. Auranmaan pelloilla hyrskyttävät puimurit puivat keskimäärin tavanomaista satoa, mutta vaihtelut ovat suuria. Koskella syysvehnää poikansa Jaakon kanssa puiva Juha Laine on tyytyväinen näkemäänsä.
–Syysvehnä näyttää hyvältä, mutta kevätviljojen tilanne ei ole niin hyvä. Vaihtelua on todella paljon, Laine sanoo.
Joillekin lohkoille on osunut kovia sateita, toisille vettä on tullut sopivammin. Kuivuudesta viljat eivät ole kärsineet.
Siellä missä sateita on tullut paljon varsinkin herneet ovat kärsineet, sillä herne on herkkä liialliselle kosteudelle.
Kasvukausi on kokenut suuria vaihteluita pitkin kesää.
–Alkukesä oli juhannukseen saakka kasveille lähes optimaalinen, mutta sen jälkeen sateita tuli liikaa. Alueellista vaihtelua sateissa oli paljon. Ennen heinäkuun helteitä kasvukausi oli myöhässä, mutta helteet kirivät kasvua kiinni ja nyt puinnit ovat alkaneet normaaliin aikaan, Laine sanoo.
Vaikka puimaan on päästy normaaliin aikaan, aivan normaalilta ei kaikki näytä.
–Näyttää että tuleentumista ei tapahdu normaaliin tapaan. Tämä näkyy kypsymisessä muutenkin. Esimerkiksi marjat eivät kypsy niin kuin normaalisti tähän aikaan. Syytä on vaikea sanoa, Laine miettii.
Hyvällä alulla
MTK Varsinais-Suomen aluepäällikkö Aino Launto-Tiuttu kertoo, että puinnit ovat maakunnassa hyvällä alulla.
–Pääsääntöisesti näyttää aika hyvältä. Syysviljat ovat selvinneet hyvin, vaikka ensin oli märkää ja sitten hellettä. Kevätviljoissa sen sijaan on paljon vaihtelua ja siellä missä onsaatupaljon sateita, on tulossa huono sato, Launto-Tiuttu kertoo.
Sadon laadusta on vielä vaikea sanoa paljoakaan.
–Laatutietoja on vielä vähän. Eräs ohraa puinut tosin sanoi, että jyvä on aika pientä.
Launto-Tiuttu arvioi, että ehkä noin 10-20 prosenttia on tällä hetkellä puitu. Puinnit jatkuvat syyskuun puolelle.
–Nyt tietysti kaivataan poutasäätä. Puintikosteudet ovat tällä hetkellä mukavan alhaisia, mikä vähentää kuivatuskustannuksia. Toisaalta on paljon kasveja kuten sokerijuurikas, jotka ovat vielä kovassa kasvussa ja hyötyisivät sateista. Olisi kuitenkin hyvä, että sateet tulisivat pienissä jaksoissa, jotta päästää puimaan hyvässä puintipoudassa, Launto-Tiuttu toivoo.
Näin ohitat puimurin
Maatalouskoneet kulkevat pääsääntöisesti vain lyhyen aikaa maanteillä. Siksi niiden ohittaminen voi olla turhaa ja suotta vaarantaa liikenneturvallisuuden.
Jos ohitat puimurin, pidä turvallinen etäisyys. Maatalouskoneet ovat suuria, ne liikkuvat hitaasti ja niiden kääntyminen isommalle tielle ja sieltä pois vaatii normaalia enemmän aikaa. Maatalouskoneet saattavat kääntyä pois tieltä myös muualla kuin risteysalueilla.
Muista pitää riittävä turvaväli, jotta jää aikaa reagoida. Seuraa maatalouskoneen kuljettajan aikeita seuraamalla koneen vilkkuja, ajolinjan muutoksia sekä edessä olevaa liikenneympäristöä.
Ohita vasta kun se on turvallista: Maatalouskoneiden koko ja muoto voivat estää näkyvyyden ohittavan auton kuljettajalta. Varmista, että ohitus on sallittua ja että näkymä on esteetön ennen kuin yrität ohittaa maatalouskoneen. Siirry vastaantulevan kaistalle riittävän kaukana ohitettavasta maatalouskoneesta. Siten ehdit tarvittaessa palata omalle kaistalle, jos ohitustilaa ei olekaan tarpeeksi. Kapealla tiellä on hyvä varmistua siitä, että tiellä on riittävästi tilaa ohittamiseen.
Lähde: Fintraffic