Tätä mieltä: ”Pöytyä popsi pajunköyttä”

0

Yläneen Kyläyhdistys on jättänyt Pöytyän kunnanhallitukselle oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen päätöksestä myydä Yläneen entinen kunnantalo Pajunkylän Paja ry -nimiselle yhdistykselle 2100 euron kauppahinnalla. Kyläyhdistyksen mielestä myyntipäätös pitää perua.

Seuraavassa muutamia perusteita kyläyhdistyksen vaatimuksen taustaksi:

Pöytyän kunnan tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 28.11.2024 Yläneen kunnantalon myyntimenettelystä.

Lautakunta päätti asettaa kunnantalon myyntiin huutokauppasivustolle samoilla ehdoilla kuin aikaisemmalla yrittämällä. Päätös tarkoittaa kaksivaiheista huutokauppaa, jossa huutokaupan ensimmäisen kierroksen tarjoajien pitää esittää suunnitelma kiinteistön tulevasta käytöstä päästäkseen huutokaupan toiselle kierrokselle.

Huutokauppaa ei kuitenkaan toteutettu lautakunnan päätöksen mukaisesti. Ilmoituksessa oli vain maininta “myydään eniten tarjoavalle”. Kuka tällaisen oleellisen tekstimuutoksen teki? Pöytäkirjojen mukaan ei ainakaan kunnanhallitus, jolle päätösvalta otto-oikeuksineen kuuluu.

Herää kysymys, miksi keskellä Yläneen taajamaa seisovasta arvokiinteistöstä oli tarkoitus päästä eroon niin, että se voidaan myydä kenelle tahansa ja mihin hintaan hyvänsä?

Pöytyän edellinen kunnanvaltuusto päätti kiinteistöstrategian hyväksyessään, että Yläneen entinen kunnantalo ensisijaisesti myydään yritystoimintaa harjoittavalle toimijalle, toissijaisesti kiinteistö yhtiöitetään. Yhtiöittämistä ei ole yritetty. Yläneen Kyläyhdistyksen jättämään yhteistyötarjoukseen (kuntalaisaloite 5.2.2025) ei ole haluttu tarttua.

Piittaamattomuudesta kertoo, ettei Pöytyän kunta järjestänyt tilaisuutta, jossa olisi selvitetty entisen kunnantalon käyttäjien ajatuksia myyntiaikeesta. Ihmisten kuulemisesta voisi jopa oppia jotain.

Miten Pöytyän kunta on selvittänyt Pajunkylän Paja ry:n mahdollisuudet harjoittaa Yläneen entisessä kunnantalossa kannattavaa yritystoimintaa tai edes suoriutua kiinteistön ylläpitokuluista, joita kunta pitää raskaina? Toimintasuunnitelmaa ei herätä luottamusta. Mitä toimintaa yhdistyksellä on nykyisin? Mitkä ovat suositukset, joiden perusteella myyntiä ko. yhdistykselle voidaan edes harkita? Mitkä ovat yhdistyksen keskeiset talousluvut? Miksi Pöytyälle rekisteröidyn yhdistyksen osoite johtaa turkulaisen lähiön autotalliin? Mikä on yhdistyksen jäsenmäärä? Ketkä ovat sen vastuuhenkilöitä?

Tämä mahdollisuus on otettava huomioon: kaupan toteutuessa rakennus jää käyttämättä, sivurakennuksen vesivahinko korjaamatta, kulut maksamatta. Ostajaa ei saada patistettua tarvittaviin toimiin tai maksamaan niitä, jolloin massiivisen rakennuksen purkamisesta tulee vuosia kestävä hallinnollinen tapahtumaketju, jonka hoitaa ja maksaa Pöytyän kunta.

Yläneen Kyläyhdistys ry

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän