PÖYTYÄ. Tulipalo tärveli noin 75 neliöisen tyhjillään olleen talon asuinkelvottomaksi Kantatien varressa Kuovintiellä Pöytyällä maanantaiaamulla. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 7.47 aikaan. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle palo oli palanut yksikerroksisen puurunkoisen talon seinästä läpi.
–Palo oli pureutunut hankalasti eristeisiin, minkä takia pelastuslaitos joutui purkamaan rakenteita palon sammumisen varmistamiseksi, päivystävä palomestari Jaakko Asikainen kertoo.
Rakennuksen pusikoitunut ympäristö hankaloitti sammutustöitä.
Palon syttymissyytä ei toistaiseksi tiedetä, mutta syttymisalue on jo selvillä.
–Rakennuksessa on kaksi huonetta, joista toisesta talon sisältä palo on lähtenyt, Asikainen sanoo.
Palon jälkivartioinnin kerrottiin jatkuvan kello 11 asti.
–Alkuillasta käydään vielä tarkistuskäynnillä paikalla.
Liikenne Kuovintiellä oli poikki sammutustöiden ajan pelastuskaluston vuoksi.
Uutinen päivitetty kello 10.32.