
PÖYTYÄ. Pöytyän kirkkoneuvostolle tuli keskiviikon 3.9. kokouksessa tietoon pitkä lista seurakunnan kiinteistöasioita.
Pöytyän kirkon julkisivuremontti valmistui viime lokakuussa, mutta viimeistelyssä on yhä keskeneräisyyttä.
Seurakunnan talouspäällikkö Minna Stenroos kertoo, että maalipuuteita on joissakin listoissa, telineiden kiinnityspisteissä, syöksytorvien alapäissä ja viinikellarin katossa. Viinikellarin ovikarmin rappaukset ovat tekemättä ja tippalista on osittain irti. Rakennusaikaista jätettä on keräämättä, eikä urakan jäljiltä korjattu nurmikko kasva kaikkialta.
Sen sijaan Karinaisten kirkkomaalla olevan ruumishuoneen uuteen vainajakylmiöön on tehty seurakunnan pyytämä takuukorjaus. Kylmiön kennosto on nyt vaihdettu.
Ilmanvaihtopulma Kyrössä
Kyrön seurakuntakodin ilmanvaihdossa on ilmennyt ongelmia, mistä on aiheutunut haittaa työntekijöille.
Loimaan IV-asennus on tarkastanut tilanteen ja todennut tuloilman virtaavan heikosti. Kanavat on puhdistettava ja poistoilmavirtausta on säädettävä erityisesti WC-tiloissa. Kyrön seurakuntakodin suuri asunto on vapautunut ja sinne etsitään uutta vuokralaista.
Myös seurakunnan omistamassa Oripään paritalossa on noussut esiin mahdollinen sisäilmaongelma. Asukas raportoi viime keväänä heikosta sisäilmasta, mutta virallisiin tutkimuksiin ei ole ryhdytty.
Uusi kerhotila Yläneelle
Yläneellä entisen srk-viraston kaksi huonetta on muutettu kerhotilaksi, joka on nimetty Yläneen olkkariksi. Siellä nautitaan syyskuun lopulla aluetyöryhmän järjestämät avajaiskahvit.
ReMaxin kiinteistönvälittäjä Tomi Lindforsin laatima myyntitarjous Yläneen Kanttorilasta on hyväksytty ja kiinteistön myynti on alkamassa.
Seurakunta on saanut tarjouksen myös Elijärven rantatontista, jolla on pieni mökki. Minna Stenroos arveli perjantaina, että Elijärven kiinteistöstä tehty tarjous hyväksyttäneen lähipäivinä.
Kuntokartoitus raporttia vaille valmis
Pöytyän seurakunnassa on tehty ROVA-prosessiin liittyvää kiinteistöjen kuntokartoitusta. Sen laatijat ovat käyneet kohteissa ja seuraavaksi on luvassa raportti. Pöytyä oli rovastikunnan seurakunnista ainut, jonka kiinteistöjen kuntokartoitukseen Kirkkohallitus myönsi 20 000 euron harkinnanvaraisen avustuksen.
Henkilöstöasioissa kirkkoneuvosto päätti palauttaa valmisteluun Juha Viljaselle kaavaillun 80 prosenttisen työmääräyksen kanttorin virkaan ajalle 1.1.–31.12.2026. Neuvosto valitsi hänet viime marraskuussa hoitamaan kolmannen kanttorin virkaa määräaikaisesti 80 prosentin työmääräyksellä ajalla 1.1.–31.12.2025. Viljasen työpäivät ovat pääsääntöisesti olleet keskiviikko, perjantai, lauantai ja sunnuntai. Valmisteluun palautus liittyy yksityiskohtiin. Asia tulee päätettäväksi neuvoston seuraavaan kokoukseen.
ROVA-prosessiin liittyvä seurakuntalaisten kuulemistilaisuus järjestetään Pöytyän seurakuntatalolla 15.9.2025 kello 18. Yläneen olkkarissa nautitaan avajaiskahvit 25.9.2025 kello 15.