KOSKI. Koskella saatiin viimein päätettyä kulttuuriavustusten jakamisesta. Päätöksen teki vaikeaksi hyvinvointilautakunnan monen jäsenen jääviys sekä määrärahan pienuus suhteessa hakemuksiin. Haettu avustussumma ylitti yli kaksinkertaisesti talousarviossa varatun 6000 euron määrärahan.
Kosken nuorisoseura ja MLL:n Kosken yhdistys joutuivat pettymään jaossa, sillä ne jäivät ilman kulttuuriavustusta. Kosken Tl taidesäätiön avustus jäi huomattavan paljon haettua pienemmäksi. Taidesäätiö haki 6000 euroa ja sai 2500 euroa. Myös muiden saamat avustukset jäivät haettua pienemmiksi. Vain Someron seudun näkövammaiset sai hakemansa 100 euroa.
Koskis Happening ry sai 1100 ja Eläkeliitto Kosken Tl yhdistys 600 euroa. Koskelaisseura ja Maaseutunaiset saivat kumpikin 500 euroa, Lauluyhtye Valo ja Työväentalon kannatusyhdistys kumpikin 300 euroa. Sorvaston Syke sai 100 euroa. Haun aikana vedettiin pois Kosken Kaiun ja Hanna Jolkin avustushakemukset.
Hyvinvointilautakunta saatiin kulttuuriavustusten jakamisessa päätösvaltaiseksi, kun varajäsenet Miikka Saarinen ja Riina Vaparanta osallistuivat päätöksen tekemiseen. Varsinaisista jäsenistä Virpi Hahko, Janne Ketola ja Emmi Niemi olivat jääviä.