Viiden suden lauma nähty torstaina Marttilan keskustan tuntumassa

0

Marttilan keskustan tuntumassa tehtiin torstaina alkuillasta näköhavainto viiden suden laumasta. Havainto on tehty Myllypellontiellä, kertoo Marttilan kunta.

Suurpetoyhdyshenkilö Lauri Tuomisen mukaan sudet liikkuivat vain reilun parin sadan metrin päässä Hämeen Härkätiestä.
Pieni susilauma oli havaittu omakotitalon valoissa torstaina kello 18 jälkeen. Sudet olivat kulkeneet uuden omakotitaloalueen tuntumassa talojen lähettyvillä.

SUSIEN liikkeitä on ennenkin havaittu Marttilassa, viiden suden lauma on saman kokoinen kuin Marttilassa tammikuussa liikkunut lauma, kertoo Tuominen.
– Nämä sudet ovat mahdollisesti Pöytyän laumasta. Kyseessä on luultavasti lauman osa. Sudet liikkuvat paljon, eikä viiden yksilön lauma enää todennäköisesti ole Marttilan keskustan tuntumassa, kuvailee Tuominen perjantaina.

Tuomisen mukaan hän saa jonkin verran susihavaintoja Marttilasta, mutta ne ovat usein melko epämääräisiä.
– Sudet myös liikkuvat hämärään aikaan, jolloin niitä on vaikea havaita.

 

Poliisi sai tammikuussa Marttilasta useita susihavaintoja. Silloin riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apu (SRVA) karkotti susia Marttilan Laurilan alueella.

 

SUSIHAVAINNOT

Toimi näin, kun näet suden

  • Mikäli kohtaat uhkaavasti käyttäytyvän suden tai suden, joka liikkuu taajamassa tai muualla asutusten välittömässä läheisyydessä, ilmoita asiasta välittömästi hätäkeskukseen, numeroon 112.
  • Lisäksi ilmoita kaikista susiin liittyvistä näköhavainnoista ja jälkihavainnoista viipymättä alueen suurpetoyhdyshenkilölle, jotta havainto voidaan todentaa. Havaintoa ei yleensä ole mahdollista todentaa enää esimerkiksi seuraavana päivänä.
  • Lähde: Marttilan kunta.

 

Juttua korjattu 13.12.2019: Korjattu tieto susien määrästä viime talvena. Oikea määrä on viisi, muistitiedon varainen ensiarvio oli virheellisesti neljä.