ORIPÄÄ. Mari Kujanpää (s. 1976) haluaa tarjota Rumuuspäiväkirjallaan lukukokemuksen, jollaisen hän olisi itse halunnut yläkouluiässä.
Oripäässä asuva Kujanpää tietää olevansa ulkonäkökysymysten äärellä herkällä alueella. Hän kertoo pohtineensa, millaisia etuja ruumiillinen kauneus tarjoaa esimerkiksi politiikassa ja miksi ruma, mutta älyllisesti lahjakas jää helposti paitsioon ja voi tulla kiusatuksi.
Yhtenä esikuvanaan Kujanpää pitää englantilaista Jacqueline Wilsonia, jonka nuortenkirjoissa koetaan avioeroja, asunnottomuutta ja hyväksikäyttöä. Wilsonin teosten myötä Kujanpää oivalsi, että vaikeistakin aiheista voi kirjoittaa rakentavasti ja päästä positiiviseen lopputulemaan.
Tavoitteen saavuttamiseksi hän sanoo tarvitsevansa jokaiseen kirjaansa ainakin yhden turvallisen hahmon, tarpeen tullen turvahyviksen rooliin kelpaa vaikka pehmolelu.
Palkinto kannusti ja loi paineita
Kujanpää sai vuonna 2009 Finlandia Junior -palkinnon kirjastaan Minä ja Muro. Se on selviytymistarina surumielisestä koulutytöstä, jolle koulu ja koti ovat kovia ja turvattomia paikkoja.
Palkitseminen kannusti ja se osoitti kirjan koskettaneen lukijoita. Samalla Kujanpään suorituspaineet kasvoivat. Seuraavan lastenkirjan hän rohkeni julkaista vasta seitsemän vuoden kuluttua palkitsemisesta, kun aiempien teosten väli oli ollut kolmisen vuotta.
– Palkinnon saatuani jännitin, kuinka lukijat lukisivat seuraavaa kirjaani ja tuumisivat, ettei tämä ole lainkaan samanlainen tai samaa tasoa kuin voittoteos, Kujanpää muistaa.
Teoksista kirjoitetut arvostelut ovat kirjailijalle työvälineinä, jotka auttavat kehittymään ja löytämään uutta.
Koko parikymmenvuotisen kirjailijauransa ajan Kujanpää on työskennellyt Otavan leirissä saman kustannustoimittajan kanssa, mitä hän pitää onnekkaana sattumana.
– Saan päättää, toteutanko kustannustoimittajan tekemät ehdotukset. Kustannustoimittaja saattaa todeta, että jokin henkilö toimii tekstissäni epäjohdonmukaisesti tai joku toinen saattaa olla liian yksiselitteisen hyvä. 102 askelta mummilaan -kirjassa päähenkilö Akseli oli aluksi eskarilainen, mutta kustannustoimittajan ehdotuksesta tein hänestä tokaluokkalaisen, Kujanpää kertoo.
Kirjoittaminen kannattaa ja lukeminen myös
Jos on käynyt läpi vaikeita asioita, suositteletko tekemään kokemuksista kirjan?
– Ainahan kirjoittaminen on hyväksi ja se selkeyttää ajatuksia, Kujanpää vastaa.
Kirjaa hän ei lähtisi kirjoittamaan vaikeuksien keskellä eikä vielä silloinkaan, kun ne on juuri selätetty. Julkaistavaa tekstiä silmälläpitäen kokemuksia on kyettävä tarkastelemaan ulkopuolisen näkökulmasta.
– On hyvä antaa ajan kulua ja miettiä, mitä annettavaa omilla kokemuksilla on lukijoille, kirjailija evästää.
Hän kehottaa silti hyödyntämään niitä ja myös lukemaan paljon, jotta oman tekstin pystyy sijoittamaan kirjalliselle kentälle.
Omista kokemuksista puheen ollen, onko sinua kiusattu?
– Kukapa sellaisilta kokemuksilta olisi täysin välttynyt, mutta kirjojeni tapahtumat ovat syntyneet mielikuvituksessani, Kujanpää sanoo.
Seuraava teos on suunnitteilla
Oripään kirjastojohtajana työskentelevä Mari Kujanpää tuumaa olevansa siinä mielessä onnellisessa asemassa, että hänellä on kunnallinen virka. Pelkästä kirjailijan työstä saatavat ansiot ovat Suomessa keskimäärin noin 2 000 euroa vuodessa.
Kirjoittamista varten Kujanpää on saanut muutamaan otteeseen virkavapaata. Ilman sitä teokset olisivat todennäköisesti jääneet syntymättä. Keskittymisestä kun ei hänen mukaansa tule mitään, jos kirjoittamista yrittää tehdä leipätyön ja arkisen perhe-elämän rinnalla. Kujanpään perheeseen kuuluu kaksi lasta ja puoliso.
Mitä kirjoitat seuraavaksi?
– Nyt kun olen tehnyt lastenkirjoja sekä nuortenkirjan, seuraavaksi haluaisin kirjoittaa aikuisille, kirjailija suunnittelee.
Mari Kujanpään teokset
Hilda ja Tilda Salatun maassa, 2003, Otava.
Hilda, Tilda ja tohtori Urhean pelkokuuri, 2006, Otava.
Minä ja Muro, 2009, Otava.
Emman salainen toive, 2016, Otava.
102 askelta mummilaan, 2018, Otava.
Akselin suru, 2020, Otava.
Rumuuspäiväkirja, 2023, Otava.
(Minä ja Muro voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2009.)