Nimpparisankari: Mikko Salmi sai vanhemmiltaan käytännöllisen nimen

0
Mikko Salmen perheessä huomioidaan nimipäivät, koska ne ovat tärkeitä juhlan aiheita lapsille.

KOSKI. Kosken kunnan tekninen johtaja Mikko Salmi juhlistaa nimipäivää herkutteluhetkellä ennen muuta siksi, koska nimipäivät ovat hänen kahden lapsensa mielestä liki yhtä tärkeitä kuin syntymäpäivät.

Etunimensä valintaperusteita Salmi tiedusteli äidiltään ja sai kuulla, että vaihtoehtoja olivat olleet Matti, Teemu ja Mikko. Tärkeää vanhempien mielestä oli, ettei nimeä ollut aiemmin kummassakaan suvussa ja ettei siinä ole r- tai s-kirjaimia. Joillakin sukulaisilla kun oli ollut vaikeuksia ääntämisessä.

– Isä sekä äiti päätyivät Mikkoon ja mielestäni se on hyvä valinta – helppo lausua ja erottuva, Salmi tuumaa.

Taivaallinen alkuperä

Mikkojen huippuvuosi oli 1979, jolloin 1 743 poikaa nimettiin Mikoksi. Suosio kesti ja vielä Salmen syntymävuonna 1985 Mikko oli suosituin poikien nimi Suomessa. Yläasteella Salmen luokalla oli peräti kolme Mikkoa.

Nimi juontaa juurensa heprealaisesta Miikael-nimestä sekä arkkienkeli Mikaelista. Almanakassa Mikko on ollut vuodesta 1890.

Kuvitteellisista Mikoista tunnetuimpia on ruotsalaiskirjailija Gunilla Bergströmin luoma Mikko Mallikas.

– Kotona sanottiin joskus ”meidän Mikko Mallikas”, kun olin kiltti ja kuuliainen vanhempiani kohtaan, Salmi muistaa.

Lempinimi englannista

Entäpä lempinimet, onko niitä?

– Minua on kutsuttu Maikiksi, joka tulee englanninkielisestä nimestä Mike, Salmi vastaa ja kertoo lempinimen seuraavan häntä nuoruudessa luotujen sähköpostiosoitteiden muodossa.

Tulevana lauantaina Salmi vaalii perheensä perinteitä ja pitää kahvipannun kuumana. Nimpparikemujen lomassa hän aikoo seurata kotinsa vieressä ajettavaa trialmoottoripyörien kisaa.

Omankin trialpyörän hankkiminen kutkuttaa Salmen mieltä, mutta toistaiseksi se on jäänyt tekemättä.

29.9. nimipäiväänsä viettävät Mikko, Mika ja Mikael.