Varhalle on luotava selvä kuva Auranmaan erityispiirteistä

0

Koskelaiset osoittivat esimerkillistä kansalaisaktivismia lähtemällä sankoin joukoin huoltoasemalla pidettyyn Vastinetta Varhalle -tilaisuuteen. Paikkakunnalla ollaan ymmärrettävästikin kiukkuisia Varhan viranhaltijoille suunnitelmista sulkea Kosken terveysasema. Maalaisjärjellä on vaikea käsittää, miksi asutuskeskuksista olisi lähdettävä kymmenien kilometrien päähän lääkäriin ja miksei lääkäri voi tulla potilaiden luo.

Varhan viranhaltijavalmisteluna syntyneessä palveluverkkomallissa on vahva karttaharjoituksen maku, jonka tiimellyksessä paikalliset erityispiirteet tuntuvat unohtuneen. Niitä kuntien edustajat kiteyttävät nyt paperille hiki hatussa työstäessään vastinetta Varhalle. On mielenkiintoista nähdä, millainen vaikutus vastineilla sekä kansalaisadresseilla on ja tuleeko joidenkin suljettaviksi esitettyjen terveysasemien tilalle sote-piste. Ainakin koskelaisilla kuntapäättäjillä tuntuu olevan toiveita, että näin voi käydä.

Aluevaltuusto päättää sote-asemista sekä sote-keskuksista kokouksessaan 12.6. Aluehallitus ja sote-palvelulautakunta päättävät sote-pisteistä todennäköisesti sitä seuraavalla viikolla. Varmaa on, että niihin valitut edustajat ovat kovan paikan edessä. Varhalla kun on vuoden 2026 loppuun mennessä 50 miljoonan sopeuttamistarve kiinteistöjen osalta ja kaiken kaikkiaan sen on karsittava menojaan 300 miljoonalla eurolla.

Palveluverkon ohella on tärkeä pitää mielessä muitakin Varha-asioita. Esimerkiksi viime vuonna hyvinvointialueemme hankintojen arvo oli noin 1,1 miljardia euroa, mikä voi tarkoittaa merkittäviä mahdollisuuksia Auranmaankin yrityksille.