Tätä mieltä: ”Huolenaiheita terveydenhuollossa”

0

Noin yhdeksän kymmenestä suomalaisesta katsoo Taloustutkimuksen kyselyn mukaan julkisten palveluiden olevan toimivan arjen kannalta tärkeitä tai erittäin tärkeitä. Kyselyn mukaan valtion on taattava hyvinvointialueiden rahoitus (STT/Suomenmaa 2.4.).

Valtioneuvosto on vahvistanut sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalliset tavoitteet vuosiksi 2023–2026. Lääkärilehdessä oli 1.12.2022 artikkeli, että perusterveydenhuoltoa pyritään vahvistamaan.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue on sulkemassa 16 terveysasemaa ja lisäksi 11 asemaa jäisi ilman lääkäriä. Suljettujen asemien joukossa on melko isoja asemia. Pienemmistä tärkeimpänä näen Yläneen terveysaseman, koska se on kaukana muista sote-palveluista.

Kuntalaiset ovat huolissaan siitä, missä lopetettavien terveysasemien potilaat käyvät tulevaisuudessa lääkärissä, hammaslääkärissä, hoitajan vastaanotolla, laboratoriossa ym. Varsinkin vanhuksilla ja vammaisilla, köyhillä ja kipeillä, jotka joutuvat käyttämään julkista terveydenhuoltoa, tulee olemaan vaikeuksia saada palveluja. Jonotus ja hoitoon pääsy julkiseen terveydenhuoltoon tulee vaikeutumaan vielä nykyisestä merkittävästi. Myös sosiaalipalvelujen hoitoon pääsy huolestuttaa.

Kaupungeissa yksityisiin terveyspalveluihin pääsee nopeasti, kunhan rahapussi on kunnossa.

Vielä yksi kysymys: minne lopetettavien vuodeosastojen vaikeasti sairaat potilaat sijoitetaan, sillä kyse on pääasiassa vuodepotilaista? Tätä julkista palvelua ei taida olla saatavissa yksityisistä terveyspalveluista edes rahalla, palvelun järjestää vain hyvinvointialue.

Herää kysymys, miten näin suuret leikkaukset vahvistavat perusterveydenhuoltoa ja kansalaisten hoitoon pääsyä?

Kyselyn mukaan lähes 90 prosenttia suomalaisesta on sitä mieltä, että valtion tulee varmistaa kunnille ja hyvinvointialueille riittävä rahoitus lakisääteisten palvelujen tuottamiseen.

Olisiko vielä harkittava joidenkin yksiköiden säilyttämistä ja kuunneltava kansalaisten mielipiteitä julkisista palveluista?

Valtion on taattava hyvinvointialueen rahoitus potilaiden yhdenvertaisuuden ja hoitoon pääsyn turvaamiseksi ja palvelut tulee olla mahdollisimman lähellä asiakkaita.

Varhan on tehtävä esitys lisärahoituksesta valtiolle.

Veijo Lehtonen

Yläne, Tourula