Pöytyän kunnanhallitus tahtoo Varhalta avoimempaa vuorovaikutusta

0
Pöytyän kunnanhallituksen mielestä nykyiset terveysasemat kannattaisi pitää auki, vaikka palveluja olisikin tarjolla nykyistä harvemmin.
Pöytyän kunnanhallituksen mielestä nykyiset terveysasemat kannattaisi pitää auki, vaikka palveluja olisikin tarjolla nykyistä harvemmin.

PÖYTYÄ. Kunnanhallitus on antanut vastauksensa Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varhan lausuntopyyntöön, joka koskee sosiaali- ja terveyskeskuspalvelujen palveluverkon uudistamista.

Varhan toimittamassa lausuntopohjassa on 13 kysymystä, joihin vastataan rasti ruutuun -periaatteella ja lisäksi on kahdeksan avointa kysymystä.

Rastitusosiossa Pöytyän kunnanhallitus ilmoitti olevansa täysin samaa mieltä Varhan kanssa siitä, että palveluverkkosuunnittelun pohjana kannattaa käyttää kuntarajat ylittävää tarkastelua. Osin samaa mieltä kunnanhallitus on, että palvelutarve-ennusteita, nykyisten sote-kiinteistöjen sijainti- ja kuntotietoja sekä hyvinvointialueen taloudellista tilannetta tulee pitää palveluverkkosuunnitelun pohjana.

Toista mieltä Varhan kanssa kunnanhallitus totesi olevansa henkilöstön saatavuusarvion käyttämisestä palveluverkkosuunnittelun pohjana. Kunnanhallitus perusteli Varhan kannasta poikkeavaa mielipidettään sillä, että se pitää toimipisteiden sulkemista viimeisenä vaihtoehtona. Sulkemisten sijaan Varhan tulisi selvittää mahdollisuudet supistaa nykyisten palvelupisteidensä toimintaa. Kunnanhallituksen mielestä Varhan pitäisi käyttää kaikki keinot työntekijöiden saannin varmistamiseksi ja toimipisteiden riittävän houkuttelevuuden turvaamiseksi.

Kuntarajat ylittävän palveluverkkosuunnittelun positiivisina puolina Pöytyän kunnanhallitus pitää tehokkuuden lisääntymistä ja palvelumitoituksen helpottumista. Nykyistä suurempien yksiköiden eduksi se näkee palvelujen laadun ja laajuuden paranemisen niillä sote-asemilla, joihin toimintoja keskitetään.

Uudistusprosessin haittapuoli kunnanhallituksen mielestä on, että sen myötä syntyy vahva mielikuva heikkenevistä palveluista, sillä ihmiset kokevat kuntarajat edelleen tärkeiksi. Lisäksi jotkut kansalaiset jäävät väistämättä fyysisen palveluverkon reuna-alueille.

Kulkuyhteyksissä kehitettävää

Pöytyän kunnanhallitus arvelee, että työikäisten on jatkossakin helppo saavuttaa sote-palvelut, mutta lasten, nuorten, ikäihmisten sekä maahanmuuttajien pääsyä sote-palvelujen äärelle ei ole Varhassa huomioitu riittävästi. Kunnanhallitus muistuttaa Varhaa kulkemisen haasteista ja liikenneyhteyksien puutteesta Pöytyällä.

Kaavaillun uudistuksen vaikutuksia Pöytyän talouteen, työllisyyteen sekä yrityksiin kunnanhallitus pitää jonkin verran negatiivisina. Negatiiviseksi muutokseksi kunnanhallitus kokee senkin, että sote-palvelupisteet vähenevät ja niiden tyhjenemisen myötä kiinteistöjä jää vaille käyttöä.

Negatiivisten vaikutusten hillitsemiseksi kunnanhallitus lisäisi liikkuvia ja kotiin vietäviä palveluja sekä digitaalisia palveluja. Tällä hetkellä niistä on vain vähän tietoa, mikä lisää kansalaisten epävarmuutta. Kunnanhallituksen mielestä palveluliikennettä tulisi suunnitella yhdessä sote-palveluverkon kanssa ja sote-pistetasoisia palveluja tulisi sijoittaa suljettaviksi kaavailluille terveysasemille.

Kunnanhallitus harmittelee, ettei Varhan suunnitelmissa ole otettu huomioon mahdollista palvelujen monituottajamallia ja niistä puuttuvat terveydenhuollon sekä sosiaalipalvelujen integraation mallit. Pöytyällä kaivataan myös tietoa, miten perusterveydenhuoltoa on tarkoitus vahvistaa.

Pöytyän kunnanhallitus toivoo Varhalta nykyistä avoimempaa vuorovaikutusta, mikä saattaisi vähentää muutostarpeita ja -vastarintaa.