Kirjoittajavieras Annika Saarikko: ”Minne katosivat vauvat?”

0

Auranmaan alueella syntyi ennakkotietojen mukaan viime vuonna 116 vauvaa. Tilastokeskuksesta saamieni tietojen mukaan meillä Oripäässä lapsia syntyi vain 7, Koskella 10, Marttilassa 12, Aurassa 25 ja Pöytyällä 62 vauvaa.

Ero on melkoinen lähihistoriaan verrattuna. Kaivoin esiin vastaavat luvut ikäluokasta, joka tänä vuonna juhlii kaksikymppisiään. Vuonna 2004 Oripäässä syntyi 26 vauvaa, Koskella 16, Marttilassa 18, Aurassa 55 ja Pöytyällä 85. Tasan 200 lasta.

On selvää, että lasten määrän romahtaminen yli 40 prosentilla on seutukunnallamme kohtalon kysymys. Emme ole yksin. Sama syntyvyyden pudotus 2010-luvun kuluessa on ennennäkemätön ongelma koko Suomelle – etenkin kun samaan aikaan maassamme ikääntyvät historian suurimmat ikäluokat ja haluamme heidän vanhuutensa hoitaa hyvin. Tämä on yksi syy siihen, miksi taloudesta on nyt välttämätöntä löytää säästökohteita ja kukkaronnyörejä kiristää.

Vauvatilaston myötä viimeistään oivaltaa myös sen, miksi maahanmuutto ei enää ole tämän vuoksi mielipidekysymys, vaan välttämättömyys, jotta maassa riittää työvoimaa.

Tutkijat ja me päättäjät olemme pitkään pohtineet, miksi lasten määrä Suomessa vähenee niin rajusti. Yksittäistä syytä ei ole helppo löytää. Arkijärjellä ymmärrettäviä asioita ovat puolison puute, asumisen kustannukset ja huoli työpaikasta.

Perhepolitiikasta asia ei yksin ole kiinni. Perheisiin panostetaan monin tavoin. Lapsilisät, päivähoito, äitiyspakkaukset ja vasta viime vaalikaudella uudistettu perhevapaa, jossa sain olla tiiviisti mukana. Muista maista tiedetään, että hyvällä perhepolitiikalla voidaan vaikuttaa siihen, että perhe uskaltautuu hankkimaan enemmän lapsia, sen toisen tai kolmannen tai neljännen. Mutta Suomen suuri ongelma on ennen kaikkea se, että ei synny edes esikoisia eikä oikein muodostu pysyviä parisuhteita entiseen malliin.

Suurin korjauskohta yhteiskunnan palveluissa liittyy lapsettomuushoitoihin – niiden kalleuteen ja niihin pääsyyn. Tähän haluan muutoksen.

Tutkija Anna Rotkirch kuvaa osuvasti sitä, miten nykyinen yhteiskunta ei tue haavetta vanhemmuudesta. Ura ja työ ovat kasvaneet ihmisen arvon mittarina. Myös vaatimukset vanhemmuutta kohtaan ovat kasvaneet. Kaiken pitäisi olla täydellistä ja valmista, jotta lapsi saisi tulla.

Vaietumpi ja vaikeampi asia syntyvyyden heikkojen lukujen taustalla on sosiaalisen median vaikutukset. Kun kännykkä kiinnostaa enemmän kuin puoliso, lapsia ei synny. Sosiaalisen median tiedetään muutoinkin haurastuttavan ihmissuhteita ja lisäävän myös mielenterveyden ongelmia.

Toinen liian pienelle huomiolle jäänyt osuus liittyy miehiin. Keskustelu perheistä käydään aina naisten ympärillä. Se on väärin. Maassamme ikäisistäni miehistä liki joka kolmas on lapseton. Heidän joukossaan on monta isäksi tulosta haaveilevaa, mutta esimerkiksi kaivattua puolisoa ei löydy. Osalle kysymys on pitkitetyn nuoruuden illuusiosta.

Se, mihin me kaikki voimme vaikuttaa, on tapa jolla perheistä puhutaan.

Miten vähän perheisiin liittyvästä ilosta ja elämän merkityksellisyydestä muistetaankaan kirjoittaa. Taloudellisista vaikeuksista, vanhemmuuden kivuista, parisuhdeongelmista tai lasten käytöshäiriöistä sen sijaan juttua piisaa.

Lapset ovat suuri lahja, ilo ja toivon tuoja. Parasta mitä on.

 

Annika Saarikko
Keskustan puheenjohtaja
Kansanedustaja
Oripää