Kyrön joulumarkkinoilta sai metrilakua ja joulumieltä

0
Ilkka Ali-Rontti (oik.) esitti Annika Saarikolle huolensa kotimaisen ruuan tulevaisuudesta. –Käsittämätöntä, että sitten tuodaan jotain soijaa kaukaa ulkomailta ja sen pitäisi olla muka ilmastolle parempi, Ali-Rontti harmitteli. Kuva: Tuomas Honkasalo

PÖYTYÄ/Kyrö. Kyrön perinteikkäille joulumarkkinoille povattiin lauantaiksi huonoa säätä, mutta olosuhteet olivat lopulta suhteellisen hyvät. Kostea ja liukas sää karsi hieman osallistujia, mutta muun muassa Toivosen perheessä päästiin mukavasti joulun tunnelmaan kiinni.

–Tultiin hakemaan täältä joulumieltä ja metrilakua. Enemmän täällä ollaan viihtymässä kuin jouluostoksilla, kertoi Ville Toivonen ja auttoi samalla lapsensa pois ponikärryjen kyydistä. Sen jälkeen suunnattiin joulupukin pakeille.

Lilian Chorin, 4, istahti joulupukin polvelle rohkeasti ja kuiskasi salaisen lahjatoiveensa pukin korvaan. Vanhempien räpsiessä kuvia joulupukki analysoi vuoden selvää toivelahjaa.

–Aika moni on toivonut dinosaurusta, pukki kertoi.

Joulupukki kaappasi polvelleen myös hieman varttuneempia lahjan toivojia.

–En tainnut muistaa ensin toivoa mitään, mutta olisikohan mahdollista saada villasukat joululahjaksi, esitti Juho Simola.
(Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.)

Saarikko suosii kotimaista ja lähituottajia

Joulumarkkinoilta löytyi myös poliitikkoja. Muun muassa oripääläinen kansanedustaja Annika Saarikko oli tavattavissa Keskustan teltalla. Tunnin juna, pahat puheet punaisesta lihasta ja yksinäisyys puhututtivat kansaa ja Saarikkoa.

–Joulun aika on ihanaa, mutta samalla kuitenkin siihen liittyy paljon negatiivisiakin puolia, sillä meillä on Suomessa paljon yksinäisiä ihmisiä, joille joulu on vaikeaa aikaa. Itse kannustan tukemaan ihmisiä olemassa olevien hyvien ja taitavien hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta, Saarikko kehotti.

Saarikko viettää joulua ydinperheporukalla.

–Ihan kotona Oripäässä vietämme joulun. Meitä tulee samaan joulupöytään noin kymmenen ihmistä. Lasten ehdoilla mennään ja onhan lapsien riemu esimerkiksi pakettien avaamisessa ihanaa katseltavaa. Aikuiset eivät niin paljon tarvitsekaan. Lahjojen hankinnassa suositaan kotimaisia ja lähituottajia, kuten myös joulupöydän antimissa. Joulupöytään kuuluu ehdottomasti joulukinkku ja lanttulaatikko on myös maukas jouluruoka, Saarikko listasi ja korosti puhtaiden kotimaisten raaka-aineiden arvoa.

–Itselleni joulukuusi on sellainen jouluntuoja. Se tuoksu tuo joulun tullessaan, Saarikko fiilisteli.

Hyväntekeväisyyskuusia

Markkinoiden järjestäjä Lions Club Karinainen/Kyrö oli tyytyväinen markkinapäivään.

–Kelikatastrofia pelättiin, mutta ihan mukavasti on ollut ihmisiä. Myyjiä on noin 30 tällä kertaa, sillä tässä samaan aikaan on paljon muitakin tapahtumia, minkä vuoksi myyjistä joutui hieman kilpailemaan, kertoi tapahtumavastaava Riitta Järvinen.

Uutena juttuna torilla myytiin hyväntekeväisyyskuusia.

–Olemme myyneet Kuusi-Rantasen kanssa yhteistyössä näitä joulukuusia ja koko tuotto menee lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Kohteina ovat ihan paikalliset tarvitsijat eli vähävaraiset vanhukset ja perheet, kertoi klubin presidentti Miikka Saarinen.
Tuomas Honkasalo