Teuvo Arvola luottaa asioiden kääntyvän parhain päin – Tuleva aluevaltuutettu purkaisi turhia siiloja

0
Teuvo Arvola antoi haastattelun Loimaan Ambulanssi Oy:n tukikohdassa Auran Portinkaarella. Aurassa päivystävällä ambulanssilla oli kuvaushetkellä hälytystehtävä.
Teuvo Arvola antoi haastattelun Loimaan Ambulanssi Oy:n tukikohdassa Auran Portinkaarella. Aurassa päivystävällä ambulanssilla oli kuvaushetkellä hälytystehtävä.

AURA, PÖYTYÄ. Pöytyän Heikinsuolla asuva Teuvo Arvola lupautui ehdolle Varhan aluevaltuustoon vain hetkeä ennen ehdokasasettelun loppumista.

Häntä arvelutti, pitävätkö kokoomuksen piiritoimiston laskelmat paikkansa ja voiko Auranmaalta nousta kaksi saman puolueen edustajaa aluevaltuustoon. Piiri vakuutti, että Sanna Pitkäsen lisäksi toisellekin on tilausta.

– Hyvinhän siinä kävi, kun meidät molemmat valittiin, Arvola tuumaa.

Hän sai 944 ääntä. Niistä yli 400 tuli Pöytyältä, noin 200 Aurasta, reilut 100 Turusta ja vähän yli 50 Liedosta. Useista maaseutukunnista heikinsuolaiselle heltisi muutamia kymmeniä ääniä.

Mukavinta vaalityössä olivat keskustelut äänestäjien kanssa. Esimerkiksi Turun kauppatorilla Arvola kuunteli kaupunkilaisten murheita ja välitti heille maaseudun asukkaiden näkemyksiä.

Opinnoista intoa päätöksentekoon

Intoa aluevaltuustoon Teuvo Arvola on ammentanut viittä vaille valmiista ammattikorkeakouluopinnoistaan, jotka keskittyvät sote-palvelujen ja -liiketoiminnan johtamiseen.

Ne ovat auttaneet ymmärtämään hyvinvointialuetta kokonaisuutena ja havainnollistaneet, miten yhden osatekijän muuttuminen vaikuttaa moneen muuhun tekijään.

Ensihoidon yrittäjänä hän on nähnyt ruohonjuuritason haasteet: palvelujen keskittymisen kaupunkiin, yhteispäivystyksen kuormittumisen ja vuodeosastojen karsimisesta aiheutuneet ongelmat.

Ongelmanratkaisu vaatii yhteistyötä

Yksittäisen aluevaltuutetun vaikutusmahdollisuudet ovat vähäiset, mutta Teuvo Arvola luottaa puoluerajat ylittävän sävelen löytyvän ja kantavan hedelmää.

Keskeiseksi ongelmaksi hän kokee hyvinvointialueen siiloutumisen, mikä saa esimerkiksi sairaalapalvelut, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä ikääntyneiden palvelut käpertymään kovien säästöpaineiden puristuksessa omiin reviireihinsä.

Arvolan mielestä kunkin palvelualan siilossa tulisi silti miettiä entistä tarkemmin, miten ostopalvelut voisivat täydentää hyvinvointialueen palveluita.

Esimerkiksi hän ottaa yksityisen palveluasumisen ja toteaa asumisen hoivakodissa olevan paljon edullisempaa verrattuna usein toistuvaan tai pitkäaikaiseen sairaalahoitoon.

Varhalle Arvola soisi entistä vahvemman päällekatsojan sekä linjojen määrittäjän roolin.

Hän muistuttaa vaikkapa sairaala- ja sosiaalipalvelujen tai pelastustoimen olevan jäävuoren huippu, joiden on oltava käytettävissä hädän hetkellä. Niiden tarvetta voidaan vähentää ennaltaehkäisevällä työllä, jota tehdään kuntien, seurakuntien, kolmannen sektorin ja lukuisten yksityishenkilöiden voimin.

Jotta ennaltaehkäisy olisi mahdollisimman tehokasta, ruohonjuuritason toimijoille pitäisi luoda yhtenäisiä suuntaviivoja, mikä voisi olla hyvinvointialueen tehtävä.

Uusi tekniikka voi mahdollistaa lähipalveluja

Entäpä maaseudun terveyspalvelujen tulevaisuus, miltä se näyttää?

Teuvo Arvolan mielestä ensihoidon liittäminen osaksi kotisairaalatoimintaa vahvistaisi yhtenä osatekijänä maaseudun veto- sekä pitovoimaa.

Hän lisäisi kotiin vietäviä palveluja ja kehittäisi sitä tukevia digitaalisia ratkaisuja. Ensihoitajat ovat jo pitkään saaneet kuvayhteyden lääkäriin ja voineet lähettää esimerkiksi sydänfilmin analysoitavaksi salatun järjestelmän turvin.

Todennäköisenä kehityskulkuna Arvola pitää sitä, että määräajoin otettavien perusverikokeiden tulokset voidaan ennen pitkää analysoida mukana kulkevilla laitteistoilla, mikä vähentäisi maaseudun ikäihmisten liikkumistarvetta merkittävästi.

Tärkeää Arvolan mielestä olisi maaseudulle ulottuvan omalääkärijärjestelmän kehittäminen. Omalääkäri ei voi olla kaikkien alojen erityisasiantuntija, mutta hän tuntisi ihmiset ja osaisi ohjata heidät jatkotutkimuksiin ennen kuin ongelmavyyhti paisuu kohuuttomaksi.

KUKA?

Teuvo Arvola

Valmistui sairaanhoitajaksi 1997

Ensihoito Ysikymppi Oy:n toimitusjohtaja, Loimaan Ambulanssi Oy:n palvelupäällikkö

Valittiin Varhan aluevaltuustoon kokoomuksen listalta

Asuu Pöytyän Heikinsuolla

Perheeseen kuuluu vaimo ja neljä lasta

Harrastaa pyöräilyä ja kuntoliikuntaa

Aluevaltuutettujen toimikausi on neljä vuotta, uusi kausi alkaa kesäkuun alussa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän