Olen parhaillaan vierailulla vanhan au pair -perheeni luona Ruotsissa, ja ikkunasta näkyy nyt trampoliini ja risa jääkiekkomaali tutuksi tulleen Turun keskustan sijaan. Sohvalla minulle seuraa pitävät pehmopython ja pikkuauto. Lasten ollessa koulussa on talo oudon hiljainen ja ehdinkin pohtia: miten minä tänne päädyin?
Yksinkertainen vastaus olisi todennäköisesti, että lähtemällä au pairiksi kaksi vuotta sitten ja ystävystymällä perheen kanssa. Tosiasiallinen vastaus löytyy kuitenkin paljon kauempaa.
Ajatuksissani palasin aina kesään 2017 asti, jolloin ujo ja epävarma Jasmin 14-v. sai yhtäkkiä ajatuksen: tahdon kielimatkalle. Vanhempien kanssa käytyjen moninaisten keskusteluiden ja lukemattomien selvittelyiden jälkeen lupa vihdoin tippui. Kyse oli vain kolmesta viikosta, kohde muutaman tunnin lentomatkan päässä oleva Englanti ja itsenäisyys varsin suhteellista, sillä minä ja ystäväni olimme koko ajan ohjaajien tiukassa valvonnassa. Mutta siitä se kuitenkin alkoi.
Vuotta myöhemmin palasin omin neuvoin takaisin vierailemaan perheen luona sekä vahtimaan heidän vanhinta lastaan, jolloin myös ajatus au pairiksi lähtemisestä syntyi. Tilaisuus siihen tarjoitui kuitenkin vasta tarkalleen kaksi vuotta sitten, jolloin päädyin viettämään kesäni Ruotsissa neljän pojan perässä juosten.
Ja täällä sitä taas ollaan. Au pair -ajan alku ei ollut aina erityisen helppo, mutta siitäkin selvittiin, ja nyt olen toivottavasti löytänyt itselleni elinikäisiä ystäviä. Nyt onkin tullut aika kerätä kovan työn hedelmät: 6-vuotias kääntyi aamulla vielä kaukaa koulun ovelta huutamaan heipat ja vilkuttamaan, taapero oppi vihdoin sanomaan ”Ahmin”, ja teinin kanssakin onnistuin käymään kokonaisen keskustelun vaikkei kello ollut vielä yhdeksääkään aamulla! Perheen raskaana oleva äiti kysyi, tahtoisinko hänen mukaansa neuvolaan, jotta voin kuulla vauvan. Kaikki tämä saa minut puhkeamaan kiitollisuudesta.
Mitä siis yritän sanoa? Oikeastaan haluaisin vaan kannustaa kaikkia, joilla se mahdollisuus on, lähtemään maailmalle muutoinkin kuin lomamatkalle. En hetkeäkään väitä, että esimerkiksi juuri au pair -elämä soveltuu kaikille (helpommallakin tienaa kyllä taskurahaa…), mutta esimerkiksi vapaaehtoistyö, kielimatka ja kesätyö ulkomailla ovat kaikki loistavia vaihtoehtoja, jotka opettavat paitsi maailmasta myös itsestä. Aina ei kaikki mene putkeen, mutta kokemus on silti arvokas.
Eli nuoret, uskaltakaa toteuttaa haaveitanne; ja vanhemmat, antakaa heidän tehdä se.
toimituksen avustaja
Jasmin Lehtilä
toimitus@avl.fi