PÖYTYÄ. Lisääntyy kuin kani -sanonta on Terhi Järvisen mukaan on harhaanjohtava, sillä kanien pärjääminen ihmisen hoivissa ei ole itsestään selvää.
– Ne ovat erittäin tautiherkkiä ja niille on oltava tarjolla hyvälaatuista heinää sekä tientynlaisia ruokapellettejä. Myös puhtaus on tärkeää, sillä papanoidensa päällä elävä kani sairastuu helposti, Järvinen täsmentää.
Suomessa on yritetty edistää kaninlihan tuotantoa useaan otteeseen melko laihoin tuloksin. Esimerkiksi 1931 perustettiin siitoskaniloja, mutta kohta nahkojen hinnat romahtivat ja innostus tyrehtyi. Jatkosodan aikana kaneja jaettiin sotainvalideille sekä maatalouskerholaisille ja vielä sodan jälkeenkin niitä pidettiin monella pientilalla. Keskeinen ajatus oli, että kaneja on helpompi kasvattaa vaatimattomissa oloissa kuin sikoja tai nautoja. Kun olosuhteet ovat kunnossa, kanista voi saada kolmessa kuukaudessa noin 1,5 kiloa lihaa.
Terhi Järvinen tuumaa kanin olleen pulavuosina kiinnostava kotieläin, muuta laajamittaisen ja kaupallisen kanituotannon yleistymiseen hän ei usko. Useimmilla kaniharrastajilla ei ole rahkeita lähteä mukaan tiukasti säänneltyyn elintarviketuotantoon, vaikka kanin lihalle on kysyntää kaupoissa, ravintoloissa ja REKO-lähiruokarenkaassa. Yksi harvoista kanin lihan tuottajista on Turun Paattisilla toimiva Patakani.
Yhdistys kurssittaa harrastajia
Kymmenen vuotta sitten Terhi Järvinen päätti perehtyä toden teolla omavaraistalouden kehittämiseen ja silloin hän osallistui Kaniininkasvattajat ry:n järjestämälle tuotantokanikurssille. Samoihin aikoihin hänellä oli kanoja, ankkoja sekä sikoja.
Tuotantokanikurssilla pääpaino on lihantuotannossa ja siellä sivutaan myös turkis- sekä villantuotantoa. Kurssilla käydään läpi tuotantosäädökset, pohditaan kanin elämää eettisten arvojen pohjalta ja opetellaan hyvä tuotantotapa. Yhdistys järjestää lukuisia jatkokursseja sekä luentoja, joilla keskitytään esimerkiksi kanien terveyteen ja tarjolla on vaikkapa angorakanin kasvatuksen kurssi villantuotannon näkökulmasta.
Ensialkuun Järvinen kasvatti lihakaneja, mutta pian hän keskittyi yksinomaan puhdasrotuisiin kaneihin. Niiden kanssa hän on kiertänyt näyttelyissä ja voittanut Suomessa lähes kaiken voitettavissa olevan.
– Rotukanin on oltava helposti käsiteltävä. Tuomarit arvioivat muun muassa turkkia, rakennetta ja määrittelevät, kuinka hyvin ulkomuoto vastaa standardien kuvailemaa virallista rotumääritelmää, Järvinen kertoo.
Hänen kasvattamiaan rotuja ovat Suurihopea, Pienihopea ja Alaska.
Suurihopea on nimensä mukaisesti kookas, noin viisikiloiseksi varttuva kani. Rotu yleistyi alkujaan turkiseläimenä ja lihantuotannon takia. Pienihopea on pienempi, vajaa 3,5-kiloinen kani. Alaska-rotu on puolestaan saanut nimensä siitä, että se jalostettiin ennen muinoin turkiseläimeksi, jolla jäljiteltiin Alaskasta saatavia hopeaketun nahkoja.
Reviiritietoinen yhdyskuntaeläin
Sisälemmikiksi Terhi Järvinen ei kaneja suosittele. Hän muistuttaa, että niiden lempipuuhia ovat jyrsiminen sekä kaivaminen, joita ne pyrkivät toteuttamaan myös sisätiloissa. Mieluiten kanit elävät ulkona.
– Sylittelystä kanit eivät suuremmin nauti, mutta syöminen on niiden juttu. Niitä voi hemmotella herkuilla. Esimerkiksi vihreään ruohoon ja voikukan lehtiin ne ovat aivan hulluina, Järvinen selittää.
Luonteeltaan kanit ovat uteliaita ja niissä on jotain samaa kuin omakotiasukkaissa. Viereisten koppien asukit voivat makoilla vaikka nenätysten, kunhan välissä on aita eli kanaverkko. Mikäli kanien elintilaa rajaavat verkot poistettaisiin, alkaisi tappelu.
Urosten asumusten välillä on oltava suurempi väli, jotteivät ne käy toistensa kimppuun. Tarhoistaan kanit eivät mielellään lähde, vaikka ovi olisi auki.
Terhi Järvinen antaa poikasten kasvaa emojensa kanssa siihen asti, kunnes emot alkavat vieroittaa niitä. Tällöin emo siirretään ja poikaset jäävät tuttuun paikkaan. Näin stressitaso pysyy matalana ja se taas vähentää tautiriskiä.
Vierotuksen voi tehdä 6–7 viikon ikäisille poikasille, mutta poikaset ja emo voivat olla yhdessä neljäkin kuukautta.
Kanista käytetään lähes kaikki
Jos lautaselleen haluaa lihaa, Terhi Järvinen tuumaa kaninkasvattajan sekä metsästäjän kokemuksella, että helpoin ja edullisin keino on ostaa sitä kaupasta.
Hän toteaa lihakanien kasvatuksen vievän lähes kaiken ajan sekä rahat.
– Jos lihantuotanto voi olla eettisesti kestävää, niin lihakanien kasvatus on sitä mitä suurimmissa määrin. Kaneilla on moniin tuotantoeläimiin verrattuna hyvät tilat ja itse kasvattaessa asiat pystyy tekemään niin hyvin kuin mahdollista, Järvinen kiteyttää.
Teuraspainon, noin kolme kiloa, kani saavuttaa 13–16 viikon iässä. Kanin liha on valkoista ja täysin rasvatonta, hivenen punaiselle lihalle maistuvaa. Se vaatii vähän pidemmän kypsytyksen kuin broileri. Jos kani teurastetaan nuorena, liha on mureaa.
Kanista voi käyttää kaiken. Esimerkiksi käpälät ja korvat on mahdollista kuivata ja antaa lemmikeille. Kanin turkki on verrattavissa kettuun tai minkkiin.
– Auranmaan Opistossa oli lampaantaljakurssi, johon osallistuin kanintaljojen kanssa. Parkituista taljoista valmistui liivi ja -rukkaset, Järvinen kertoo.
FAKTA
Neuvoa ja tukea yhdistyksistä
Suomessa on nelisenkymmentä aktiivista kaninkasvattajaa.
Kaniininkasvattajat ry tukee rotukanien jalostamista ja tuotantokanien kasvatusta.
Yhdistys on perustettu ensimmäisen kerran vuonna 1943 ja se on Suomen Kani- ja Jyrsijäliiton lajiyhdistys.
Toinen keskeinen yhdistys on Suomen Kaniyhdistys ry, joka on Suomen katto-organisaationa pohjoismaisessa kanistandardissa.
Yhdistysten toiminta perustuu osaamiseen, vertaistukeen ja yhteisöllisyyteen.
Lisätietoa: https://www.kaniininkasvattajat.fi/ ja https://www.kaniyhdistys.com/