Sosiaalinen media on toisinaan hieno keksintö, toisinaan varsinainen nykyajan kirosana. Siellä voi haukkua toista vaikka millä – vaan joutuuhan siitä välillä vastuuseenkin – kuten menettämään vaikka luvattuja luottamustoimia.
Remmiräyhää on sekin käytös, mitä kotoiset mäyräkoiramme harrastavat. Totesin taas kerran, millaista rasismia pikkuisten karvatuppeloidenkin maailmaan mahtuu.
Lenkillä kohdallemme sattui iso, kiltti, vaalea koirapoika, joka leyhytteli ohi kulkiessaan ystävällisesti häntäänsä meidän flikoille. Rähinä alkoi oitis. Koirapoika haukuttiin ihan alimpaan kauhistukseen, kunnes ymmärsi heiluvine häntineen kadota näköpiiristä.
Hetkeä myöhemmin yhytimme edestämme remmiräyhääjien kanssa samaa rotua edustavan lyhytjalkaisen koiran. Sille ei pahaa sanaa sanottu. Päinvastoin heiluteltiin iloisesti häntiä ja korvia sekä kiristettiin tahtia, jotta päästäisiin tervehtimisetäisyydelle.
Vastaavaa rasismia esiintyy ihan meidän kaksijalkaistenkin keskuudessa – myönnetään sitä tai ei. En voi olla ärsyyntymättä puheista, joissa liberaaleina itseään pitävät henkilöt tuomitsevat muut rasisteina, koska nämä ajattelevat asioista toisin.
Hiljattain eduskunnassakin pyrittiin koulimaan rasismia pois päättäjistä tarjoamalla heille parin tunnin opetuspakettia. Toimittaja tivasi koulutuksen jälkeen koulutukseen osallistuneilta, miten noin niin kuin meni ja opitko jotain uutta?
Siis olisin todella huolestunut, jos maamme johtaviin ministereihin ja heidän näkemyksiinsä voisi vaikuttaa kahden tunnin luennolla. Tavat, tottumukset ja mielipiteet istuvat lujassa, eikä mielipiteitä voi muokata pikakelauksella.
Jos jotain opin aikoinaan ensimmäisillä luennoillani yliopistossa, niin se oli se, että objektiivisuutta ei ole. Sama pätee rasismiin. Aina ollaan jotain mieltä jostain, sanotaan sitä sitten ääneen tai ei. Se, joka on syytön tai toista mieltä, heittäköön ensimmäisen kiven.
Elokapina esti toissa viikolla liikennöintiä Helsingin keskustassa edistääkseen ympäristönsuojelua. Mutta miten ihmeessä muiden elämän hankaloittaminen edistää yhtään mitään?
Jos jokainen pikkuryhmittymä ottaa asiakseen ajaa asiaansa kyseenalaisin keinoin, se vain ärsyttää suurta enemmistöä entistä enemmän, eikä millään muotoa edistä kenenkään asiaa. Päinvastoin.
Mielessäni käväisi myös, että meidän verorahoillammeko nämä mielenosoittajat elävät, jos heillä on varaa istuksia arkipäivät likaamassa pääkaupungin katuja eväsroskillaan?
Kukin saa olla edustaa mitä haluaa, mutta hiljaisesti: remmiräyhääjiä en kannata.
toimittaja
Susanne Hiltunen
susanne.hiltunen@avl.fi