Okra onnistui jälleen

0
Okra keräsi haastavista ilmoista huolimatta suuren määrän kävijöitä.

ORIPÄÄ . Nelipäiväinen maatalousnäyttely Okra on jälleen saatu onnistuneesti läpi. Näyttelu veti Oripäähän yhteensä vajaat 80 000 kävijää.

Näyttelypäällikkö Jukka Isotalon mukaan tapahtuma järjestelyineen sujui hyvin, vaikka vaihtelevat sääolot aiheuttivatkin pieniä haasteita.

–Yhtenä yönä puhuri vei pienempiä telttoja. Torstaina satoi ja kävijämäärä jäi pienemmäksi, mutta sitten vastaavasti keskiviikkona väkeä oli 2000-3000 enemmän kuin aiempina vuosina ensimmäisenä päivänä, Isotalo kommentoi puhelimitse maanantaina.

Okra oli tänä vuonna suurempi kuin koskaan, kun katsotaan näytteilleasettajien määrää. Osastopaikkoja oli varattu 50 enemmän kuin viimeksi. Näyttely on kiistatta tunnettu myös kansainvälisesti, Isotalo kertoo.

–Kaukaisin näytteilleasettaja tuli tänä vuonna Intiasta asti. Myös virolaisia näytteilleasettajia oli useampi.

Positiivista palautetta tuli niin kävijöiltä kuin näytteilleasettajiltakin. Kauppa kävi, ja maatalouskoneiden lisäksi omistajaa vaihtoivat erilaiset pienkoneet, kuten moottori- ja raivaussahat.

–Lisäksi sisäosastoilla olleet yrittäjät ovat myös kehuneet, että kirjoja, tauluja ja muita ostettiin myös. Monet yrittäjät ovat soitelleet, kiittäneet ja sanoneet, että nähdään taas kahden vuoden päästä.

Jatkuvaa kehitystä


Näyttelyä pyritään kehittämään kerta kerralta. Tänä vuonna käytössä oli ensimmäistä kertaa uusi ravintola, joka helpotti ruokahuollon järjestämistä.

– Olosuhteet paranevat vuosi vuodelta. Tavoitteena on tehdä Okrasta aina parempi niin näytteilleasettajille kuin kävijöillekin. Oripään lentokenttä on huippupaikka järjestää näyttelyä, kun on valmiiksi niin hyvä rakennuskanta, Isotalo sanoo.

Ruokahuolto toimi totutun sujuvasti, sillä vaikka uuden ravintolan possuannos osoittautui suosituksi, ei pitkiä jonoja päässyt syntymään.

– Eri järjestöjen ihmiset ovat jo ammattilaisia, jotka hallitsevat työn erinomaisesti. Vaikka tapahtuma on näin iso, ei possuannostakaan jonotettu varttiakaan, vaikka sitä meni niin paljon kuin ravintolassa vain ehdittiin lautaselle iskemään, Isotalo kehuu talkoolaisia.

Erityisen suosittuja olivat hevososasto, perinnepiha sekä nautaosasto, jotka houkuttelivat paikalle kaikenikäisiä kiinnostuneita. Vastaavasti myös päälavalla nähty asiaohjelma keräsi kuuntelijoita, Isotalo arvioi.

– Meillä oli tänä vuonna teemana huoltovarmuus, ja se tuli ohjelmassa mielestäni hyvin esille.

Isotalo tahtookin omalta osaltaan kiittää kaikkia näyttelyn järjestämiseen osallistuneita. Perinteinen Okra-kiitoskonsertti on aikataulutettu elokuulle.

– Sitä ei voi jättää pitämättä, on sitä niin paljon kyselty, Isotalo paljastaa.

Oona Tepponen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän