
AURANMAA. Vaikka kaikki tieto olisikin netissä, kasvokkaista vertaistukea kaivataan edelleen. Tämä tuli selväksi Saviseudun diabeteskerhon rantapäivillä Kakarlammella, jonne väki kokoontui saamaan tietoa turvavälineistä ja laboratoriokokeista sekä toisiaan tapaamaan.
Loimaan seudulla toimi aiemmin diabetesyhdistys, joka monen muun diabetesyhdistyksen tavoin lakkautettiin, koska hallitusta ei saatu kokoon. Tilalla on nyt Saviseudun diabeteskerho, jonka toiminta hakee vasta uomiaan. Yhdistystä aikoinaan perustamassa ollutta ja sen pitkäaikaista puheenjohtajaa Vesa Anttilaa yhdistyksen lopettaminen harmittaa.
–Vähän liian hätäisesti yhdistys lopetettiin, Anttila sanoo.
Anttila on ollut diabeteskerhon puuhamiehenä, jotta yhteistä toimintaa kuitenkin saataisiin järjestettyä. Esimerkiksi kerhon kesän aikana järjestämillä rantapäivillä on Anttilan mukaan käynyt kolmisenkymmentä henkeä.
Lounais-Suomen Diabetes ry:n toiminnanjohtaja Anneli Jylhä myöntää, että paikallisyhdistysten lopettamisen myötä toiminta on muuttunut Turku-vetoiseksi. Hän toteaa, että olisi tärkeää saada toimintaa laajemmalle.
–Mutta toimintaa pitää tehdä yhteistyössä ja vapaaehtoisia tarvitaan, Jylhä sanoo ja kehottaa olemaan yhteydessä Vesa Anttilaan, jos haluaa päästä mukaan toimintaa järjestämään.
Kaikkinensa Jylhä iloitsee saviseutulaisten aktiivisuudesta. Rantapäivien lisäksi Auranmaalla toimii Kyrön kuntosaliryhmä. Jylhä haaveilee, että omaa toimintaa saataisiin muuallekin Pöytyälle ja Auraan. Syksyksi on suunnitteilla yhteistyössä munuais- ja maksakerhon ja reumayhdistyksen kanssa jalkatapahtuma Loimaan Heimolinnaan. Yhteistyössä järjestetään myös vesijumppaa Vesihovissa.
Vesa Anttila kertoo, että vanhempi väki on toivonut etenkin keskustelukerhoa. Hän pitää Loimaan seudun aluetta niin suurena, että kerhoja pitäisi saada 2–3.
–Ennen vanhaan tieto oli tärkeää, mutta nykyään netissä on kaikki. Toisaalta, jos on 70+ eikä osaa nettiä käyttää, tietoakin edelleen tarvitaan, Anttila miettii ja huomauttaa, että diabetes on sairaus, jota jostain syystä edelleen hävetään, vaikkei syytä olekaan.
Testaa riskisi sairastua kansansairauksiin
Kakarlammen rantapäivillä puhuttiin muun muassa laboratoriokokeiden tulosten lukemisesta. Diabeteshoitajan roolissa tilaisuudessa puhuneen Anneli Jylhän mukaan yleisin laboratoriokokeisiin liittyvä kysymys on, kuinka usein kontrollikokeissa pitäisi käydä ja miten niihin pääsee.
–Diabetesta sairastaville suositellaan kerran vuodessa käyntiä, mutta eri paikoissa on erilaista, kuinka usein pääsee, Jylhä kertoo.
Myös riskiryhmään kuuluvien olisi Jylhän mukaan hyvä silloin tällöin tarkistuttaa GhBA1c eli ”pitkäsokeri”.
Diabeteksen sairastaminen on Suomessa lisääntynyt, mikä liittyy väestön ikääntymiseen. Jylhän mukaan on melko todennäköistä, että yli 70-vuotiaalla on tyypin 2 diabetes. Tyypin 1 diabetes on autoimmuunisairaus, jota ei pysty estämään, ja tyypin 2 diabetekseenkin liittyy perinnöllisiä taipumuksia. Tyypin 2 diabeteksen puhkeamisessa elintavoilla on kuitenkin vaikutusta. Vyötärölihavuus on yksi merkittävä riskitekijä.
Jylhän mukaan tyypin 2 diabeteksen puhkeamista voidaan estää aktiivisilla liikunnallisilla elintavoilla.
–Kerran viikossa kävely ei riitä, hän huomauttaa.
Myös oikeanlainen ruokavalio on tärkeä. Jylhä kehottaa välttämään kovia rasvoja ja suolaa.
–Diabeteksen hoito ei ole ainoastaan sokerin hoitoa, hän toteaa.
Omaa riskiään sairastua diabetekseen pohtiville Jylhä suosittelee kansansairauksien riskitestin tekemistä. Testi löytyy Diabetesliiton nettisivuilta osoitteesta https://diabetes.fi/diabetestietoa/tee-riskitesti/.