Erilaiset palvelut siirtyvät koko ajan kiihtyvällä vauhdilla sähköisiksi. Ihmisten riippuvuus sähköisistä palveluista kasvaa, mutta samalla kasvavat myös riskit. Käytännössä yhteiskunnassa ei voi enää selvitä pelkkä setelinippu lompakossa.
Suomalainen erikoisuus on, että tunnistautuminen erilaisiin palveluihin tehdään pankkitunnuksilla. Se lisää riskejä ja ihmisten huolia. Vaihtoehto on toki olemassa. Puhelinoperaattoreiden tarjoama mobiilivarmenne-palvelu tekee tunnistautumisen ilman pankkitunnuksia mahdolliseksi.
Paluuta maailmaan, missä pankkiasiat hoidettiin aina kasvotusten pankin tiskillä ei ole, joten nykyjärjestelmän turvallisuutta on kehitettävä. Paljon on kiinni ihmisestä itsestään. Suomalainen on tottunut luottamaan lähimmäiseen, joten vakuuttavalta kuulostavan soittajan edessä erehtyy helposti.
On sääli, että rikolliset vaikuttavat siihen, että ihmisten epäluottamus toisiaan kohtaa väkisinkin lisääntyy. Koska huijaukset tehdään usein puhelimitse, koko puhelimen käyttökelpoisuus viestintävälineenä kärsii. Moni ei enää vastaa tuntemattomiin numeroihin, joita kuitenkin myös monet viranomaiset käyttävät.
Kokonaan oma ongelmansa on, että yhteiskunnassa on yhä enemmän ikääntyviä ihmisiä, joiden pitäisi kyetä hoitamaan moninaisia asioita sähköisesti. Se voi joskus olla ylivoimainen vaatimus ja sitäkin useammin merkittävä stressin aihe. Yhteiskunnan sähköistymisen myötä ajankohtaiseksi tulee luoda palvelu, jonka puoleen ihminen voi kääntyä digiviidakon ongelmiin törmätessään.