Törmäsin taannoin kaupungilla tunnettuun suomalaiseen poliitikkoon. Kun hän seisoi siinä edessäni tehden ostoksia, huomasin jälleen havahtuvani siihen, että hänkin on ihan tavallinen ihminen. Ihminen, joka minun tapaani syö aamupalaa, käy kampaajalla, menee töihin, kokee pettymyksiä sekä onnistumisia, on väsynyt ja niin edelleen. Sitä helposti unohtaa, että tämäkin henkilö tuntee ja kokee täysin samanlaisia asioita kuin minäkin.
Minkä tahansa julkkiksen näkeminen on aina yhtä hämmentävää, sillä heidän olemassaolonsa tuntuu hyvin kaukaiselta. Heidän työtään ja elämäänsä tulee useimmiten seurattua ruudun takaa – ei todellisessa elämässä, vaan kotisohvalta käsin. Oli kyseessä sitten poliitikko, näyttelijä, muusikko, somevaikuttaja tai vaikkapa ammattiurheilija, heidän tekemisiään ja sanomisiaan tarkkaillaan jatkuvasti. Tarkkailu ei kosketa vain työhön liittyviä asioita, vaan se ulottuu aina henkilökohtaiseen elämään saakka. He ovat jatkuvasti suurennuslasin alla, tahtomattaankin.
Luonnollisesti julkista työtä, kuten politiikkaa, myös puidaan julkisesti. Niin sen pitääkin olla. Työhön liittyvä julkinen keskustelu on kuitenkin eri asia kuin se, että yksittäisen ihmisen yksityiselämästä tulee koko kansan omaisuutta. On vaikea samaistua siihen, että jokaista tekemääsi liikettä valvotaan ja niitä arvostellaan julkisesti täysin piittaamatta siitä, aiheuttaako se sinulle tai läheisillesi harmia.
Liian usein muun muassa uutisten kommenttikenttiin eksyessä saa lukea häikäilemättömiä lausuntoja julkisuuden henkilöistä. Kommenteissa arvostellaan milloin mitäkin: ulkonäköä, vaatteita, kumppania, lapsia, kotia, ruokailutottumuksia tai oikeastaan ihan mitä tahansa, täysin häpeilemättä. Pöyristyttävää on se, että vihapuhe oikeutetaan sillä, että kyseessä nyt vaan on julkisuuden henkilö, jonka pitää kestää kritiikki.
Julkisilla alustoilla toisen ihmisen haukkuminen ei ole kritiikkiä, se on kiusaamista. Minun todellisuudessani ei ole olemassa sellaista hetkeä, jossa olisi hyväksyttävää lausua iltapäivälehden kommenttikentässä solvauksia toisesta ihmisestä, oli kyseessä sitten julkkis tai ei. Ihmisenä on vaikea välttää toisinaan päähän juolahtavia rumia ajatuksia, mutta jokainen pystyy päättämään, mitä ajatuksillaan tekee. Kukaan meistä ei ole tunteeton, jota voi kohdella täysin mielivaltaisesti.
Julkisuus ei poista ihmisyyttä ja se meidän pitäisi muistaa, ennen kuin avaamme suumme.
toimituksen avustaja
Viivi Timonen
venlaviivitimonen@gmail.com