RomuSirkus pistää tavarat ja tarinat kiertoon

0
RomuSirkus on Nanna Korkiakosken ja Teemu Tuunaisen yhteinen harrastus. Kuva: Tuomas Honkasalo

ORIPÄÄ. Joku on saattanut jo bongata vanhan tavaran kirppistelyä harrastavan RomuSirkuksen hauskan logon erilaisilla markkinoilla ja kirppisralleissa. Nanna Korkiakosken ja Teemu Tuunaisen vanhan tavaran yhteenliittymä ei ole vain tavaran yhteenliittymää, vaan siihen liittyy myös pussailua ja romantisointia. Parisuhderomantiikka synnytti idean vanhan tavaran kierrättämisestä, jota molemmat ovat tosin tahoillaan jo tehneet ennen rakkauden syttymistä. Rakkaus vanhaan tavaraan on syttynyt molemmilla jo lapsena.

–Kiertelin poikasena kaverin kanssa kaatopaikoilla, sillä nehän olivat todellisia aarreaittoja. Sieltä löytyi vaikka mitä hyödyllistä, mitä ihmiset olivat heittäneet pois, Tuunainen kertoo.

Tämä Teemu ei todellakaan temuta, vaan jatkaa tavarakiertelyä.

–Jos näkisit minun Piikkiön 35 neliön kotini, niin ymmärtäisit ehkä hieman paremmin tätä vanhan tavaran rakkauttani, Tuunainen naurahtaa.

Samoilla linjoilla on myös Nanna Korkiakoski.

–Olen aina tykännyt vanhoista asioista, sillä niissä on jotain sellaista kauneutta ja käsityötaidon näkymistä, mitä ei esimerkiksi Ikean hengettömissä tuotteissa ole. Ei kukaan entisöi lastulevylaminaattia, mutta vanhasta tavarasta voidaan tuunata uutta, sitä voidaan korjata tai siitä voidaan kaivaa esiin vanhoja kerroksia tavaran alkuperäisyyttä kunnioittaen. Sehän antaa aivan mahtavia mahdollisuuksia, Korkiakoski innostuu.

Korkiakosken ja Tuunaisen RomuSirkuksessa harjoitetaan juuri tuunaamista.

–Meillä molemmilla alkaa olla tavaraa jo hieman liikaakin, joten todettiin, että osa saa alkaa kiertämään. Samalla kuitenkin tavaraa kertyy koko ajan lisää, joten varastot eivät tyhjinä pysy. Jostain pystyy luopumaan ja osasta ei missään nimessä. Vanhan kunnioittaminen ja ekologisuus ovat meille sydämenasia, pariskunta pohtii.
(Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.)

Keskeistä RomuSirkuksessa ovat tarinat tavaroiden takana.

–Eniten meitä kiinnostaa tavaran historia ja sen kiertokulusta kerrotut tarinat. Kirppiksillä, joissa tavara on vain kasvottomasti myynnissä, ei tällaisia tarinoita kuule. Kotikirppiksillä ja aidossa ihmisten välisessä kaupassa saa usein kaupanpäälle myös tarinan, jonka muistamme ja haluamme välittää myös eteenpäin, jos tavara ei jää meidän käsiimme loppuiäkseen, Tuunainen kertoo.

Pariskunnan mukaan nämä tarinat nimenomaan kiinnostavat ihmisiä ja ne antavat tavaroille ikään kuin hengen. Moni tavara on voinut nähdä kurjuuksia ja ihanuuksia – kansalaissodan tai jopa kansallisromantiikan ajan, kun mennään tarpeeksi pitkälle. Yksittäisen tavaran tarinat herättävät ihmisissä mielenkiintoa.

Näiden tarinoiden ja hauskan markkinameiningin ympärille rakentuukin RomuSirkuksen ydin. Tuunainen toimii markkinaisäntänä tirehtöörin asussaan ja Korkiakoski valitsee itselleen aina jonkun erityisen hahmon, joka voi olla kaikkea keijukaisesta vanhan ajan emäntään. Karuselli pyörii ja karavaani kulkee.

–Meillä on haaveissa, että voisimme tehdä tästä hauskan kiertävän vanhan tavaran sirkuskaravaanin, joka toisi meille ja ihmisille hyvää mieltä. Ehkä ensi kesänä pakataan vanhaa tavaraa peräkärry täyteen ja makuupussit siihen kylkeen ja sitten kierretään loma-aikaan vanhan tavaran tapahtumia, pariskunta suunnittelee.

RomuSirkuksen pääpaikka on siirtynyt Korkiakosken luokse Oripäähän. Sieltä karavaani aina lähtee kulkemaan. Rakkaimmat tavarat eivät kuitenkaan liiku eteenpäin.

–Sedän vanha tupakkatuoli pysyy minulla aina. Olen kuullut niin monta tarinaa kerrottavan muun muassa karhun kaadosta ja pikkupojan huikeista kokemuksista. Setä poltti tuolissa istuessaan piippua ja välillä räkäisi sylkykuppiin, Tuunainen muistelee.

–Arvostan erityisesti puusta tehtyjä juttuja, sillä puuliitokset ja koristelu on tehty kestämään aikaa. Yksityiskohtia on ehditty miettiä ja taito sen ajan välineillä ihastuttaa, Tuunainen kertoo.

Tavaroiden historian tuntemus vaatii välillä Sherlock Holmesiksi ryhtymistä.

–Se tutkiminen on jännittävää. Historiasta voi löytyä yllättäviäkin asioita. Nettityökalut ovat meillä ahkerassa käytössä, Korkiakoski paljastaa.
Tuomas Honkasalo

RomuSirkuksen puuhia voi seurata Instagramissa ja Facebookissa #romusirkus.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän