
AURA. Auran Säästökallion tienvarret ovat olleet hyvin puhtaita kevään ja kesän ajan. Se ei johdu siitä, että Säästökallion kulkijat olisivat lopettaneet roskaamisen, vaan puhdistuspartion säännöllisistä siivouskierroksista. Tämä puhdistuspartio ei suinkaan liiku roska-autoilla, vaan apupyörillä varustetulla Madisson Plutolla, jonka työntökahvaan on ripustettu roskapussi. Pian kolme vuotta täyttävä Eeli Laasa on kyllästynyt roskaamiseen ja teki itse päätöksen alkaa siivoamaan nurkkia.
–Maailmassa on tyhmiä ihmisiä, jotka heittävät roskia maahan. Minun täytyy ne sitten kerätä, Eeli toteaa hieman ihmeissään saamastaan julkisuudesta.
Into kerätä roskia ja kertoa siitä on hyvin aitoa – juuri niin aitoa, kun vajaan kolmivuotiaan maailmassa kaikki on. Miksi ihmeessä ihmiset roskaavat? Sitä tulisi miettiä sekä lasten että aikuisten.
Eeli kiertää parhaimmillaan jopa kolmen kilometrin lenkin isänsä Erkka Hirvensalon tai äitinsä Anna Laasan kanssa. Mukana on aina työhanskat ja roskapussi.
–Joskus kun ollaan liikkeellä ilman roskapussia tai hanskoja, Eeliä harmittaa nähdä roskia, joita ei voi napata mukaan. Ollaan kuitenkin sovittu, että roskia poimitaan vain työhanskat kädessä, Hirvensalo kertoo ja katsoo maailmanpelastajapoikaansa lempeästi.
–Eniten löytyy karkkiroskia. Itsekin tykkään herkuista, mutta en koskaan roskaa, Eeli kertoo.
–Vaikka monet sanovat, että roskankeruussa tupakka- ja nuuskarasiat ovat yleisimpiä, on noita karkkiroskia eniten ainakin tällä alueella. Hese-roskia on myös aika paljon, Eelin isä Erkka Hirvensalo ja äiti Anna Laasa vahvistavat.
Välillä teiden varsilta löytyy myös panttituotteita eli pulloja ja tölkkejä. Ne pakataan erikseen ja viedään palautuspisteelle. Niillä rahoilla voidaan ostaa jotain pientä kivaa tienvarsisiivoojalle.
–Meillä on yleensä roskalenkin jälkeen pillimehutuokio eli haluamme hieman juhlistaa onnistunutta keikkaa, vanhemmat paljastavat.
Eeli toivoo jo kovasti apupyörien lähtemistä. Silloin vauhti varmaankin kiihtyy, sillä Eelin mielestä pyöräily on kivaa. Roskia pystyy silti tulevaisuudessakin poimimaan.
–Minä toivon, että ihmiset eivät roskaisi, Eeli esittää kaikille, erityisesti lapsille ja nuorille.
Vaikka täysi roskapussi roskalenkiltä onkin hyvä saalis, tyhjä pussi kertoisi parempaa viestiä ympäristön siisteydestä.
Tuomas Honkasalo