Piltin puutarha laski hiilijalanjälkensä – Vaihto ledeihin pienentää sähkölaskua ja auttaa ympäristöä

0
-Piltin puutarhalla on viljelty babypinaattia yli kymmenen vuonna, kertoo toimitusjohtaja Hanna Helenius. Jatkossa pinaatti kasvaa entistä pienemmällä hiilijalanjäljellä.

PÖYTYÄ/Riihikoski. Piltin puutarhalla on viime aikoina mietitty energia-asioita vieläkin tarkemmin kuin tavallisesti. Yritys lähti mukaan Keskuskauppakamarin kuluvan vuoden ilmasto-ohjelmaan, missä on mukana yli 300 pk-yritystä ympäri Suomea. Ohjelman tavoitteena on auttaa yrityksiä laskemaan hiilijalanjälkensä ja tukea siirtymää kohti vähähiilistä yhteiskuntaa.

Piltin puutarhan toimitusjohtajan Hanna Heleniuksen mukaan kokemukset ovat hyviä.

–Lähdimme mukaan hankkeeseen, koska olimme tehneet päätöksen, että pinaatinkasvatuksessa siirrytään käyttämään ledejä, Helenius kertoo.
(Juttu jatkuu kuvien jälkeen.)

Ei lämpöä hukkaan

Vuosi siten syksyllä Piltillä aloitettiin operaatio, missä 4000 hps-valaisinta korvataan 600 ledillä. Edelleen menossa oleva uudistus on mittava investointi, jonka arvo on noin 700 000 euroa. Sähkönsäästön ansiosta mittava investointi kuitenkin maksaa itsensä takaisin 3-4 vuoden kuluessa.

Yksi valaisinten eroja on, että hps-valaisimet tuottavat valon lisäksi lämpöä. Suurimman osan vuodesta se menee kuitenkin hukkaan. Lisäksi ledien valoteho on parempi, joten niitä tarvitaan vähemmän.

–Hps-valaisimien tuottamaa lämpöä tarvitaan käytännössä vain ydintalvella. Siirto ledeihin merkitsee sitä, että lämmityskustannukset nousevat noin kolmena ydintalven kuukautena, Helenius kertoo.

Vaikka lämmityskustannukset hieman nousevatkin, ledien tuottama sähkönsäästö on niin suuri, että investointi kannattaa.

Energia-asioiden miettiminen on hyödyllistä siis paitsi ympäristön myös yrityksen kannalta.

–Mikä tahansa ala varmasti miettii nykyään hiilijalanjälkeään ja energiankulutusta. Puutarha-alalla puhutaan energia-asioista paljon, koska ala on energiaintensiivinen, Helenius kertoo.

Läheisyys kannattaa

Kauppakamarin ohjelmaan lähteminen antoi Piltille hyviä työkaluja selvittää omaa hiilijalanjälkeään.

Positiivinen yllätys oli se, että koska lämmityksessä käytetään teollisuuden sivuvirtana syntyvää kaurankuorta, kasvihuoneiden lämmityksestä ei synny hiilijalanjäljeä.

–Ikävämpi yllätys sen sijaan oli, miten paljon rahti tuottaa päästöjä. Pyrimme hankkimaan asioita mahdollisimman läheltä, mutta esimerkiksi kukkasipulit on pakko tuoda Hollannista, Helenius kertoo.

Kauppakamarin ohjelmasta Piltin puutarha sai paitsi koulutusta ja hyviä laskentatyökaluja, myös paljon tietoa siitä, miten monta asiaa pitää ottaa huomioon hiilijalanjälkeä laskettaessa.

Se on vaikuttanut myös siihen, miten yritys arjessaan toimii.

–Entistä tarkemmin seuraamme muun muassa valotuksen ohjausta ja veden kulutusta, Helenius kertoo.

Tarkkaan laskettua hiilijalanjälkeä on mahdollista käyttää hyödyksi myös markkinoinnissa.

–On sitten toinen asia, miten kuluttaja asiaa punnitsee, kun kaupassa on vierekkäin edullisempi tuontipinaatti ja kotimainen vaihtoehto, jonka hiilijalanjälki on tarkkaan laskettu, sanoo Suomen ainoata pinaattia viljelevää kasvihuonetta johtava Helenius.

Piltin puutarhalla viljellään pinaattia noin 1,1 hehtaarin alalla. Toinen puoli liikevaihdosta tulee kukkien kasvatuksesta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän