Angry Birds -tomaatti. Tomaatti on kasvoi veikeän muotoiseksi Satu Heinosen puutarhassa Yläneen Pöytäsuolla.
Lukijoiden kuvat -palstalla päästään syksyä enteileviin tunnelmiin. Angry Birds -tomaatin lisäksi kuvagalleriaan on kuvattu sieniä, hämähäkinseittejä, yläneläisiä laulujoutsenia sekä värikylläisiä aamu- ja iltaruskoja. Mukana on myös sydämellisesti syksyä toivottava puunlehti.
Syksyn merkkejä. Jorma Lehvonen kuvasi sieniryppään Riihikoskella 9.9.
Pieniä sieniä. Jorma Lehvonen kuvasi jonkin sortimentin kantosieniä Riihikoskella.
Kantarelleja pukkaa. Leila Liikanen kuvasi keltavahverot 6.9.
Kantosienten kansainvaellus. Ryönummella Marttilan ja Tarvasjoen rajamaastossa sijaitsevalla vanhalla hiekkakuopalla kasvaa runsaasti kantosieniä. Kuvan otti Seppo Laine.
Kaunis mutta kamala. Birgit Vapaavuori kuvasi koskelaisen kärpässienen 9.9.
Ruska iski mansikanlehteen, joka vaihtoi värinsä pinkiksi. Birgit Vapaavuori otti kuvan Koskella 10.9.
Sydämellisesti kohti syksyä. Mirva Kujala kuvasi sydämellisen lehden Kyrössä.
Muhkea ja sitkeä. Pelargonia kukkii jo toista kesää Yläneellä. Kuvan otti Teija Kallionpää 6.9.
Savojärven kauneutta. Juhani Peltonen kävi tarkistamassa tunnelmat Savojärvellä Pöytyällä 10.9. kello 7, ja kuvan perusteella ne olivat kohdillaan.
Melkoinen verkko. Juhani Peltonen kuvasi Kurjenrahkan Kansallispuistossa 10.9. aamuvarhaisella suuren hämähäkinseitin. Kuinka suuri onkaan mahtanut olla itse kutoja?
Illan varjot Myllyrannassa. Birgit Vapaavuori kuvasi näkymän Kosken Myllyrannassa 5.9. Keskellä kuvaa oleva pieni harmaa täplä lienee Myllyrannassa viihtyvä harmaahaikara, josta on loppukesän mittaan tehty lukuisia havaintoja, mutta lähikuvaa ei vielä olla saatu.
Harmaahaikara tähyilee ulapalle Pentti Mäkitalon Kemiössä 11.9. ottamassa kuvassa.
Iloisia perheuutisia Yläneenjoen varrelta. Simo Päivärinta ikuisti 5.9. Tourulan suunnalla laulujoutsenperheen, jossa oli neljä poikasta. Laulujoutsenten pesintä on tänä vuonna onnistunut Yläneenjoen lisäksi muun muassa Järvijoen rantamilla Aurassa, Tarvasjoella Karinaisissa ja Paimionjoella Kosken Jättälässä.
Herkuttelija itse teossa. Sirkka-Liisa Korkeakoski kuvasi Yläneen Pöytäsuolla herkuttelijan, jolle omenat maistuivat niin maasta kuin puustakin.
Maalaisromanttista aamutunnelmaa. Terttu Honkaranta otti kuvan Riihikoskella 9.9.
Keltaista kerrakseen. Terttu Honkaranta kuvasi auringonkukkapellon aamuruskossa Riihikoskella 11.9.
Tuulinen aamu. Juhani Peltonen otti kuvan Piikkiön Harvaluodossa 11.9. kello 6.40.
Kultaa pilvessä. Birgit Vapaavuori kuvasi haloilmiön Koskella 5.9.
Värikkäät terveiset Kemiöstä. Tarvasjokelainen Pentti Mäkitalo ikuisti tunnelmat Kemiössä 10.9.
Kaksin rannalla yksinäiset… Terttu Honkaranta ikuisti illan tunnelmat Pyhäjärven rannalla 10.9.
Pilvet ja järvi sävy sävyyn. Leila Liikanen ikuisti iltaruskon Pyhäjärven rannalla Yläneellä 8.9.
Kuu loisti Yläneen kirkon tornista 10.9. Kuvan otti Terttu Honkaranta.
Kekseliäs rallikatsomo. Rantaralli huristeltiin lauantaina 6.9. osittain myös Yläneen alueella, mikä sai virittämään mielenkiintoisen rallikatsomon tien varteen. Tästä ainakin oli hyvä näkyvyys. Kuvan otti Minna Salonen.
OTITKO HYVÄN KUVAN? Näytetään se muillekin! Lukijoiden kuvat -palstalla julkaistaan onnistuneita otoksia. Kerro mistä ja koska kuva on otettu ja kuka kuvan otti. Lähetä kuva tietoineen Auranmaan Viikkolehden toimitukseen osoitteeseen: toimitus@avl.fi